Nukuin viime yönä, vaikka joudun itse itseäni kannustamaankin kieltäymyksen tiellä.

Myönnän, että olen koukussa Laila Hirvisaaren kirjoihin. Laila Hirvisaarihan on siis Laila Hietamies, oma tyttönimi vaan taas käytössä.

Hirvisaari heittää kirjansa loppuun sellaisen koukun, että kirja on pakko lukea ja niellä koukku taas, uudelleen. Imatra-sarja on nyt toisessa kirjassa. Hirvisaari kirjoittaa ammattimaisesti vieden lukijaansa pitkin kirjaa kuin lapsi uniräsyä, sylissä hellästi ja määrätietoisesti. Lukija on nalkissa.

Hirvisaaren taika on siinä, että hän tietää, mistä kirjoittaa. Hän on tehnyt tarkkaa taustatyötä, tarinassa sekä tieto että mielikuvitus punoutuvat hienon hienosti yhteen. Hirvisaari ei pyri olemaan mitään, mitä ei ole. Aitous on kirjoissa pinnalla, joten kirja houkuttaa.

Hirvisaaren ajatus on nerokas: taustatyö ja huolellinen työ ovat kaiken a ja o. Hänen konseptinsa on varmasti myös politiikassa melkoisen hyvä väline. Kun asiantuntemusta haetaan monipuolisella taustatyöllä ja toisaalta asiaan paneudutaan sydämellä ja järjellä vakavissaan, ei tulos voi olla kuin hyvä.

Antamus omassa työssään tai tehtävässä näkyy työn jäljessä. Taistelen tällä erää yöunieni puolesta. Siirrän ja siirrän kirjan ahmimista viikonloppuun. Arki-iltoina luen vain lyhempiä juttuja tai ei niin kiinnostavia kirjoja. Näin en menetä yöuniani.