Katsoin eilen illalla toisella silmällä telkkaria. Toinen silmä lajitteli valokuvia ja muita muistoja, takkahuoneen lipasto on tullut palvelustehtävänsä päähän ja tyhjensin sen laatikoita. Tv 1 lähetti ohjelmaa vankilapastorista.
Ohjelma oli tehty vankilapastorin työstä, työn tärkeydestä ja työn arjesta. Minä katselin ja kuuntelin sitä ohjelmaa kuitenkin erityisopettajan näkökulmasta. Erityisesti mieleeni jäi sen ohjelman miesvangin tarinat omasta lapsuudestaan, nuoruudestaan ja koulu-urasta. Hän kertoi, miten hän oli aloittanut tupakoinnin kuusi vuotiaana, alkoholin muutama vuosi myöhemmin ja pitkän aikaa aikuisiässä käyttänyt kaikenlaista sekaisin. Hän kertoi, että ensimmäinen henkirikos tuntui pahalta. Sen jälkeen ei enää tuntunut niin pahalta. Hän kertoi, miten hänestä ei ole tuntunut miltään, hän ei ole voinut kokea empatiaa toista ihmistä kohtaan. Mainittakoon, että tämä miesvanki löysi itselleen eheytymisen vankilapastorin pitkän ja uskollisen kohtaamistyön kautta.
Muistan, miten meille erityisopettajaopinnoissa korostettiin, kuinka tärkeä voi yhdenkin ihmisen välittäminen ja kohtaaminen olla. Vaikka elämä näyttäisi kaikki varjopuolet jo lapsuudessa, saattaa elämässä yksikin hyvä aikuinen vaikuttaa lapsen tai nuoren elämässä niin, että tästä kontaktista tulee merkityksellinen matkalla hyvälle tiellä. Miesvanki kohtasi SEN ihmisen elinkautisistunnollaan vankilassa vaille viisikymppisenä.
Olen seurannut mielenkiinnolla kirjailija Reetta Onkelin elämää lukemalla hänen kirjojaan ja artikkeja hänestä erilaisista lehdistä. Reetta Onkeli on yksi julkisuuteen tullut nuori perheenäiti ja kirjailija, jonka lapsuuden ja nuoruuden kokemukset ovat olleet kovia ja silti hän on halunnut ja pystynyt rakentamaan arkensa terveelle pohjalle. Onkeli on juuri nyt ajankohtainen, onhan tv ykkösessä menossa dramatisointi kirjasta "Iloinen talo".
Varjoisillakin kujilla, kylmissä syleissä elää toivo, toivo siitä, että elämässä on paljon hyvää, eheää ja korjattavaa. Sunnuntai-illan telkkariohjelmassa vankilapastori kehoitti meitä kaikkia menemään ihmisen luo. Hän sanoi, että parasta teologiaa tehdään menemällä lähelle yksittäistä ihmistä, juuri siihen hetkeen, jossa hän elää, vaikkapa sitten vankilan kätkössä, sydän kipeänä ja tyhjänä.
