Eilen illalla kuuntelin ja katsoin lapsiperheköyhyydestä kertovaa ohjelmaa "Silminnäkijä". Siinä kerrottiin todellisesta uudesta ongelmasta, lapsiperheköyhyydestä. Kymmenessä vuodessa lapsiperheköyhyys on kolminkertaistunut. Minimirahoilla ei perhe elä. Yksinhuoltajaperheet ovat kaikkein tiukimmilla.

Ohjelmassa esiintynyt Erkkilän perhe asuu Ylivieskassa. Äiti ja isä opiskelevat, molemmat. Opintopaikat ovat Ylivieskasta kahteen suuntaan. Minimirahat, joilla perhe yrittää tulla toimeen, eivät riitä kuin matkoihin opintopaikoille. Sukulaisiin ei voi matkustaa, koska matkat ovat pitkät. Raha ei riitä.

Maailman pankin laskelmat osoittavat, että ihmisiin ja yhteisöihin investointi kannattaa. Syrjäytymisen hinta on 500 000 euroa per lapsi. Lapsiin ja nuoriin satsaaminen maksaa siis itseään takaisin.

Kaiken köyhyyden keskellä tavallisia ihmisiä nöyryytetään vielä hirveällä paperisotarumballa. Se onkin ainoa "tanssi", johon minimirahoituksella voi ryhtyä. Viehän pelkästään pienillä rahoilla selviäminen energiaa. Rahaa ei ylimääräiseen jää ja voimia vie sekin, kun pyrkii selviämään niin, ettei sosiaaliluukuille tarvitse mennä.

Lapsiperheiden palveluita on karsittu joka sektorilla.  Yhteiskunta on laman jälkeen 90-luvulla karsinut kaikista palveluista. Neuvolapalvelut, hoito- ja koulupalvelut ovat kurjistuneet. Lapsuus on ihmisen tärkeintä aikaa, silloin rakennetaan pohjaa tulevaisuudelle. Lapsiperheiden hoitaminen on parasta tulevaisuuspolitiikkaa, jota yhteiskunnassa voi tehdä.