Tapasin tässä loppuviikolla erittäin sharmantin miehen, jonka kanssa istuin parisen tuntia eräässä kokouksessa. Kokous oli raskas ja asiat vaikeita. Silti minulle jäi kokouksesta päällimmäiseksi tällä kertaa asiaankuulumaton yksityiskohta. Jaettu ilo on satakertainen ilo.  Kun kokous oli ohi, tämä uusi isoisä pääsi kertomaan meille. Niin hänen puheessaan soi iloinen sointu, olihan hän pienen pienen vauvan uusi isoisä. Olin sanaton sen ihanan riemun rinnalla.

Vaikka itse olen vielä selkeästi äiti-ikäinen ja ylpeä siitä, voin vain kuvitella, miten hienolta tuntuu se, kun saa ikäänkuin uusiokierroksen pientä tuhinaa ja rakkaudenosoituksia uudelle tulokkaalle. Olenhan kirjoittanut joskus niitä tätikirjoituksia ja nauttinut tätinä murto-osan siitä ihanuudesta, jota isovanhemmuus tuo. Tätinä olemisessa on varmasti promille sitä riemua.  Ainakin minulla oli silloin, kun Anton,  ensimmäinen veljenpoikani, syntyi. Juoksin kesäillassa kotiamme ympäri pihalla. Taisin tehdä kärrinpyörääkin.

Miten hyvältä elämän suuret pienet asiat tuntuvat, miten onnelliseksi ne meidät tekevät. On hienoa, että toisen ihmisen  ilo menee vielä nahkan alle.

Onnea uusi ukki!