On poliittista muotia kertoa mielipiteensä SAK:n mainoksesta, jossa mies ahtaa kaksin käsin ruokaa naamaansa. Ruoka ei osu pelkkään suuhun. Ukko jyrisee, jos hän saa päättää, lomia pitää ne, joilla on siihen varaa. Hän toteaa myös, että kahvit juodaan omalla ajalla. Lopuksi hän toteaa, että hän saa päättää, "eihän ne edes äänestä".

Mielestäni poliittisen ilmapiirin tyhjyydestä ja yksisilmäisyydestä kertoo se, että tämä mainos herättää enemmän huomiota kuin mikään asiakeskustelu tai ihmisten arjen pahoinvointi. Lavastetusta tilanteesta, jossa lyödään näkyvästi yli vanhalla teemalla (suuret johtajat ovat nykyisin streittareita ja hoitavat kuntoaan), jaksetaan loukkaantua ja osoittaa mieltä mediassa milloin kenenkin suulla. Olen pöyristynyt!

Tänä aamuna Hesarikin käytti parhaan pääkirjoituspaikkansa tähän mainontaan. Ok. Ymmärrettävää, onhan keskustelu ollut niin vahvaa sekä SAK:n pätkistä että SDP:n sinisistä arkitilanteista. Mutta. Tarvitseeko oikeastaan jonkun ryhmittymän mainontaan panostaa noin paljon mediavoimia? Miksi ei puhuta asiaa?

Pöyristynyt olen siitä, ettei yhtäkään isojen puolueiden puoluejohtajaa tai  puolueen kakkoskärkeä suututa vahvasti vanhushoivan puutteet, vähäiset vaipat, käsien puute, käsien, joita ei ole syöttämään tai kääntämään, viemään vessaan. Miksi ei tästä kukaan hiilly?  Miksi ei herne mene nenään siitä, että perusopetuksessa on alakouluikäisiä 35 samassa luokassa? Ketään ei näy nykyhallituksen väestä polkemassa jalkaa koulutuksen puolesta, syrjäytymistä vastaan, vaikka 130 peruskoulunsa päättävää jää vuosittain ilman päästötodistusta ja noin 3400 nuorta jää perusopetuksen jälkeen menemättä toisen asteen koulutukseen. Kuka lyö nyrkkiä pöytään, lasten puolesta, kun erityisopetuksen tarve on nyt  valtakunnallisesti noin 7 % oppilaista ja tarve vain lisääntyy.

SAK:n mainos paljasti minulle ainakin, että todelliset murheet ovat kaukana nykyisten vallanpitäjien arjesta.  On aikaa kiukutella jostain mainoksesta. Vallanpitäjät eivät kuule korvillaan, eivät näe silmillään eivätkä tunne sydämellään, vaikka niin monen suomalaisen arki on  kaukana hyvinvoinnista. Elämme aikaa, jolloin päätöksentekijöillä pitisi olla varaa, henkistä pokkaa ja taloudellisia resursseja, ajatella muutakin kuin itseään, omaa etua ja oman puolueen ulkokuorta.

Sisältöä me tarvitsemme,  syvää arjen tarkastelua ja tasa-arvoa ihmisten kesken!

************************************************

Kiitos Luumäki, Imatra ja Lappeenranta! Eilen kierisin sydämeeni paljon tärkeitä teemoja, joista olen valmis ottamaan selvää ja viemään eteenpäin.  Tapaamani ihmiset ja saamani puhelinsoitot perjantaina kannustavat minua jatkamaan työtä hyvän, tavallisen arjen puolesta.