Eilinen lauantai oli mieleenpainuva päivä. Kävin Valkealassa Kustaangalleriassa upeassa valokuvanäyttelyssä. Utista lähtöisin oleva Emilia Mänttäri on taitava kameran käyttäjä. Erityisesti pidin hänen luontokuvistaan. Tosin lumoava oli myös sarja lapsista, ystävättärieni (nykyisin maailmalla) jälkikasvusta.

Sarkolan koulu täytti 50. Kävimme mieheni kanssa juhlassa  lauantaina iltapäivällä. Kyllä minä tarvitsin nenäliinaa, ohjelmassa oli niin koskettavaa, hyvää lasten koulukulttuuria. Vuodelta 1957 lapsoset ketterät -ohjelmassa pikku poikien hiuksetkin oli kammattu ajan henkeen. Koulun kuoro lauloi monipuolisesti ja taitavasti. Ihailematta en voinut olla myöskään kuudennen luokan musiikkiohjelmaa, jossa koko luokka soitti ja lauloi. Kitarat ja kanteleet soivat hyvin ja kyllä sähkökitarasoololle olisi tehnyt mieli taputtaa kansainväliseen tapaan heti soolon päälle. Opettajien työn jälkeä oli hienoa seurata, erityisen miellyttäväksi sen teki se, että lapset olivat päätähtiä. Opettajat olivat jo työnsä tehneet.

Illalla kävimme sukumme pappilassa nimipäivillä. Tekniikka on hienoa. Kun Hanna-serkku on Sloveniassa, olimme mesessä puheyhteyksissä.

Lauantain kohokohta oli kotona saunaillassa.

Tänään sunnuntaina on mentävä sumuvaloilla. Vatsaflunssanpoikanen iski yöllä kiusaamaan, joten nyt vauhti pois ja todellinen lepopäivä on paikallaan.