Kristillisdemokraattinen puolue viettää tänä vuonna viisikymmenvuotisjuhlaa. Yksi hienohko salitilaisuuskin taitaa olla kevään korvalla Helsingissä, mutta tarkoitus on - näin juhlatoimikunnasta on tihkunut - jalkautua eri paikkakunnille arjen keskelle toreille ja turuille vähän sen mukaan, mikä paikkakunnalla on toimiva  ja käypä tapa.

Minäkin olen saanut kalenteriini muutaman juhlakiertuemerkinnän, Mikkeliin, Jyväskylään ja Lappeenrantaan. Juhlakahvittelukierue ei ole pois siitä tavallisesta kansanedustajantyöstä, jossa käydään eri paikkakunnilla tapaamassa kansalaisia tai tutustumassa paikkakunnan toimintakulttuuriin eri elämän osa-alueilla.

Kouvolassa KD-haasteista eräs merkittävin on syksyllä pidettävät kunnallisvaalit. Kunnallisvaalivuosi on toivottavasti juhlavuosi myös 2009 vuoden Kouvolan valtuuston osalta meille kristillisdemokraateille. Työ kuntavaaleihin käynnistyy pikku hiljaa. Nyt on paras aika lähteä mukaan kuntapäätöksentekoon, onhan Kouvolassa uusi, "tabula rasamainen" vaihe uuden kunnan myötä.

Kd-ehdokkuuksista lisää linkissä: http://kd.multiedition.fi/KD/www/fi/vaalit/kuntavaalit2008/ehdokkaaksi.php