Hesarissa tänään kirjoitettiin kuntavaalikampanjoinnista. Toimittaja Miska Rantanen kaipasi parempia poliittisia blogeja. Hän kirjoittaa, että muun muassa keskustalainen puolueväki on tehnyt huolellista analyysiä toimittaja Unto Hämäläisen poliittisista blogeista. Samaisessa uutisartikkelissa puoluesihteerimme Sari Essayah pohtii, saammeko nyt ensimmäiset varsinaiset Facebook-vaalit.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun joudun pohtimaan, määritteleekö minun blogini ulkoa joku ulkopuolelta vai onko blogini minunnäköiseni blogi, ei aina niin poliittinen, mutta työtäni ja toimintaani avaava nettipäiväkirja. On pohdittava, mikä on blogini tarkoitus. Tähän asti olen pitänyt itse blogiani pienenä kurkistusikkunana siihen työhön ja arkeen, jota elän. Ensin elin opettaja/ehdokkaana/perheenäitinä, nyt elän kansanedustajana/perheenäitinä ja tänä vuonna myös kuntavaalissa mukana olevana.

Onko juuri blogin oltava sellainen poliittinen väline, joka määrittää vaikkapa kansanedustajan poliittista linjaa ja tuo esille poliittiset kannanotot? Minusta blogi on siihen hiukan kevyt väline. Näin kuitenkin tapahtuu. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun joidenkin kärkipoliitikkojen blogeja lainataan  uutisoinnin tasolle: toisin sanoen kevyehkökin heitto saattaa päätyä koko kansan luettavaksi, joskus jopa hampaisiin, vaikka juttu olisi kirjoitettu pieni "pilke silmäkulmassa".

Arvostamani HS:n toimittajan, Unto Hämäläisen poliittinen blogi ennen vaaleja on toki esimerkillinen POLIITTINEN blogi. Toiminnan mahdollisuudet ovat kuitenkin erilaiset: bloggaamistapamme ovat moninaiset. Minä esimerkiksi kirjoitan työ-, perhe- ja vapaa-aikani sivussa, vauhdissa,  yhdellä istumalla naputtamalla ilmoille sen, mitä mieleen tulee tai on jäänyt jostain työstä, tiedonhausta tai uutisesta. Bloggaaminen ei ole minulle työssäni SE, mihin pystyisin keskittymään isosti. Ymmärtääkseni esimerkiksi vaalien alla eri medioiden toimittajat tekivät työkseen bloggaamista.  Poliittisessa järjestelmässä eri puolueilla on erikokoiset koneistot. Pienessä puolueessa ei ole resurssia panostaa bloggaamisen tutkimiseen tai analyysiin. Bloggaaminen tulee täysin bloggareiden selkänahasta, vai pitäisikö paremminkin sanoa korvan takaa.

Bloggaaminen on mielestäni erinomainen tapa tuoda esille nimenomaan sitä arkiretoriikkaa, sitä elämänkirjoa, joka on kirjoittajalle todellista. Kukaan tavallinen tallaaja ei kirjoita paria vuotta feikkiä, kyllä kirjoituksesta hehkuu ja helottaa se todellisuus, jossa kirjoittaja elää.  On sitten täysin toinen vitonen, miellyttääkö se todellisuus, onko se riittävän validia osoittamaan vaikkapa poliittista kykyä tai pätevyyttä.

Herää kysymys, onko yhdenlaista poliittista blogia olemassakaan? Onko yhdenlaista poliittista luonnetta olemassakaan? Onko nyt aika nimenomaan saada poliittiseen päätöksentekoprosessiin ihan toisenlaisia toimijoita, ihan uudenlaista ajattelua?

Blogit avaavat yhden mahdollisuuden nähdä ja jakaa sitä kokemusmaailmaa ja ajatuskarusellia, jota kirjoittaja elää. Minun tapauksessani avautuu tällä hetkellä pikkukaupunkilaisen kansanedustajan ja perheenäidin dualistinen roolisurffailu kahden arjen välillä. Ajoittain avautuvat helsinkiläiset työmaisemat ja ajatukset, toisinaan kouvolalais-seutukuntalainen äiti-edustaja-elämä. Koko sekahedelmäkeitto kaikkine kivineen.  Silti blogini ei ole SE sisimpien tuntojeni aarrearkku, jossa pohdittaisiin ne syvät omat jutut. Sellaiselle ei muuten nykyisin ole aikaa, päiväkirjaa ei tule pidettyä. Se on harmi, sillä joskus myöhemmin se voisi olla arvossaan. Ihan vain itselle, muistaisipahan sitten, miten oma sisäinen maailma soljui mukana tässä kaikessa.

Kuntavaalien nettiavaukset ovat kiinnostavia. On jännittävää nähdä, mitä uutta syksyn 2008 vaalit tuovat nettikäyttäytymiseen. Onhan esimerkiksi nettisivustot, blogit, keskustelupalstat ja esimerkiksi tuo Facebook tuonut koko vaalitouhuun sellaisia elementtejä, joita ei vanhoin keinoin enää hallita eikä ole ihan helppo ennustaa. Onhan koko netti kohtaamispaikkana poliittiseen suomalaiskulttuuriin varsin sopiva. Nettiin saa mennä koska vaan, anonyymisti katsomaan, miltä ehdokas näyttää, mitä hän kirjoittaa tai on tehnyt, puhunut. Nettimahdollisuudet ovat varmasti isommat, mitä olemme vielä voineet kokea tai todeta.

Bloggaaminen on henkilökohtainen juttu. Siitäkin huolimatta ja juuri siksi, että tässä avautuu ikkuna omaan päähän, joskus jopa keittiön pöydän äärelle. Aion olla myös hiukan jäärä ja säilyttää oman tyylini bloggailussani. Ehkä siihen on kaksi syytä, toinen omapäisyyteni ja toinen rajoittuneet lahjani. Ei yhdeltä istumalta joka päivä (usein aamu-unisena) irtoa enempää poliittista analyysiä, ei vaikka pinnistäisi koko kapasiteetit äärilleen.

Blogikin kun on vain pala ihan arjesta, minun arjestani.