Muistatkos, miten noin vuosi sitten Kouvolassa ajettiin radan yläpuolella kouluja alas hinnalla millä hyvänsä. Kaunisnurmen nahka pelastui, kun toiseen päähän taloa rakennettiin päivähoitoyksikkö. Itäpuolen Mansikka-ahon koulua ja Tornionmäen koulua yritettiin ajaa yhteen,  kiireellä. Tällä viikolla Kymenlaakson alueuutisissa oli varsin kiinnostava uutispätkä, joka liittyi noihin noin vuoden takaisiin aikoihin hiukan. Silloin nimittäin puhuttiin paljon koulurakennusten sisäilmasta. Sisäilmaa  tutkittiinkin, mutta julkisuuteen eikä ainakaan minulle asti, vaikka teknisen lautakunnan jäsen olenkin, ei tullut tätä tietoa, jonka Ylen Areenalta perjantaina illalla bongasin. Uutinen on 13.2. alueuutislähetyksen osasena. Linkistä pääsee näkemään koko uutislähetyksen.

Tässä uutispätkän linkki:

http://www.yle.fi/java/areena/dispatcher/1084250.asx?bitrate=1

Kaikkea ihminen näkee, kun ympärilleen katselee.

****

Hyppään tästä junaan ja matkustan Tampereelle. Siellä on kasvatusasioista seminaari, jossa saan olla mukana. Ohjelma on monipuolinen. Minun tehtäväni on olla kommentaattorina seminaarin iltapäivässä. Nyt pitää itse asiassa jo mennä, juna ei odota.

Pakkaslauantaita!