Vilkas viikko on takana.

Eilen olin Tampereella lapsuutta käsittelevässä seminaarissa. Tampereen KD:n aktiivit olivat saaneet aikaan asiallisen ja hyvin toimivan seminaarin. Onnittelut! Erityisen kiinnostava osuus seminaarissa oli Tampereen lapsiasiamies. Tampereella on laadittu myös lapsi- ja nuorisopoliittinen ohjelma. Hyvä, hyvä! Lapsuutta on alettava käsitellä ihan uudella tavalla myös poliittisessa päätöksenteossa. Lapsi on ilo, yhteiskunnalle - asennetta tarvitaan.

Kotimatkalla junassa nukuin hiljaisessa vaunussa matkalla Tampereelta Riihimäelle. Ennen kuin herätyskelloni soi havahduin unestani. Hiljaiseen vaunuuni tuli "ihan aidot" Heikki ja Kaija ystäväpariskuntansa kanssa. Murre ja tarinat olivat kuin siitä entisestä ohjelmasta "Heikki ja Kaija". Kieltämättä minun arkidraamantajuni sai taas hiljaista iloa ja riemua tästä aidosta elämästä junassa.

Nyt on se aika, kun pohditaan, mitä saa kirjoittaa toisesta ihmisestä, vaikkapa sitten entisestä miesystävästään. Onko sopivaa kertoa, että lenkkeilee? Saako sanoa, että uuniperuna on hyvää? Voiko paljastaa, mitä on tehnyt uuniperunan jälkeen? Tuntuu olevan myös muuta kireyttä hallitusrintamalla, sillä todellinen ruususten sota käydään ministeri Salolaisen ja puoluesihteeri Korhosen välillä. Tunnelma on lämmin. Siinä saa kyytiä niin kokeneet konkariministerit kuin untuvikkouudistajat. Tuen kyllä Korhosta siinä, ettei aluepolitiikan papereilla ole edes pyykäisty  sitä pöytää, jonka äärellä viimeaikaisia yliopisto- ja omistajuuskeskusteluja on käyty.