Lissabonin sopimusta ja siihen liittyviä dokumentteja opiskellessani näinä aurinkoisina kevätpäivinä olen kokenut melkoista riittämättömyyttä. Sopimus on sellaista sekasotkua, viittausta viittauksen perään. Kirjoitettu nk. lainoppineelta lainoppineelle.

Eräs hyvä ystäväni sanoi, kun aikanaan sai väitöskirjansa valmiiksi, että kirjoitti sellaista kieltä ja asiaa, jonka kansakoulun käyneet vanhempansakin jaksavat lukea. Mielestäni ajatukseen liittyy viisaus.

Päätöksentekokulttuuriin yleensäkin liittyy sellainen kapulakieli ja hankalat muodot, ettei ne ainakaan houkuttele ketään paneutumaan virallisiin asiakirjoihin. Hyvä kieli ei ole hankalaa lukea, ja silti se voi olla korkeatasoista ja monipuolistakin.  Erilaisia valiokuntien lausuntoja lukiessa on eduskunnan "helmiä" ne kielellisesti monipuoliset ja ymmärrettävät lausunnot, joita on helppo lukea ja ymmärtää. Näiden lausuntojen muodollisen tuottamisen takanahan on yleensä valiokuntaneuvos, jolla rohkenen sanoa on sekä kieli että kansantaju tallella.

Lissabonin sopimuksessa on paljon kieltä, mutta kansantajua... Sitä haeskelen vielä suurennuslasilla.