Eilen kotiin tultuani olin niin iloinen siitä, miten hyvin poikani polvi jo toimi kuntopyörää poljettaessa. Hän ajeli pitkät tovit takkahuoneessa, tasaiseen tahtiin. 

Sitä on äitinä vähän huono omatunto koko ajan, kun lapsi (siis melkein aikamies) kuntoutuu täällä ihan ilman äitiä (isän hoivassa)  kaikki viikot ja vain viikonvaihteina ehdin kiinnittää häneen huomiota. Onneksi hän on tehnyt sitkeästi kuntoutustyötä. Leikkauksesta on jo toinenkin tovi. Katselen ihaillen, miten taitavasti hän keppiensä kanssa mennä keikuttaa eteenpäin.

Tänään iloitsen samaisesta pojasta, joka kepit kolisten lähtee kehitysvammaisten nuorten leirille isoseksi.

Ei vienyt polvileikkauksen vastatuulet pojasta yrittämisen halua. Työtä hyvien asioiden eteen tehdään, vastatuulista huolimatta.

* * *

Kuljetus Enonkoskelle lähtee. Kiinnittäkää turvavyöt!