Koska meidän perheen paistorasvat olivat Vappuna kaupan hyllyllä, hyvä minun muistini, paistoin tänään perjantaina kasan munkkeja.
Kuulin tarinan miehestä, joka oli syönyt tänä Vappuna kymmenen vaimonsa paistamaa munkkia, kun ne maistuivat niin mahdottoman hyvältä. No, yöllä oli sitten vatsaa ihan koskenut ja tullut paha olla. Varoittelin perhettäni, etteivät niin montaa munkkia popsi. Parhaan syöjän saldo lienee tätä kirjoittaessani neljä.
Nyt kun olen puolet, jopa reilusti yli, viikosta poissa kotoa, kotityörintamalla on samanlainen fiilis kuin aikanaan silloin kun oli kolme pientä lasta kuuden vuoden sisään. Silloinkin oli usein sellainen tunnelma, etten ehtinyt tehdä kaikkea sitä kotihommaa, mitä olisin halunnut tai mitä olisi tarvinut. Nykyisin olen poissa kotoa, joten silloin kun on poissa silmistä, on myös poissa mielestä. Harvoin Helsingin päässä ehdin surra tai miettiä tekemättömiä kotitöitä, pesemättömiä pyykkejä tai muuta sellaista. Sen sijaan silloin kun lapset olivat pieniä, tuli pyörittyä paljon nk neljän seinän sisällä, ja tekemättömät tehtävät olivat aina silmissä.
Kodinhoitajat olivat ennen myös perheitä varten. Jossakin vaiheessa kuntapalveluiden kodinhoitajasysteemi loksahti pitkälti muottiin, jossa ikäväki saa kodinhoitajia kotiin, mutta perheiden on jopa vaikea saada apua. Olen kuullut jopa monikkoperheistä, joiden pitää tehdä selittelyn abro saadakseen apuja.
Samaan aikaan monien äiti- ja isäihmisten on vaikea jaksaa kodin ja työn, lasten sairastelun tai omien terveydellisten haasteiden kanssa. Kodinhoitopalveluiden ulottaminen takaisin lapsiperheisiin on tavoite, josta ei pidä vain puhua, johon ei pidä vain pyrkiä vaan joka on ykkösmaali toiminnan tasolla. Parasta ennaltaehkäisyä vaativampien tukien tarpeeseen on se, että autetaan jo ennen kuin on liian myöhää.
Kodinhoitopalvelut ovat hyvää perhetukea. Meidän perheessä työt tulevat tehdyksi vaihtelevalla menestyksellä perheen oman työnjaon tiimoilta. En siis tässä haikoile meille enää kodinhoitajaa. Myös noihin aikoihin, kun lapset olivat pieniä, saimme paljon apuja mummoilta, vaarilta, papalta ja tädeiltä, enolta ja sedältä. Näin lapset olivat välillä toisissa "hoteissa" ja me aikuiset saimme urakoitua milloin mitäkin. Kaikilla ei kuitenkaan ole omalla asuinseudulla lähiverkosto tiiviinä, silloin yhteinen apu on kohdallaan.
