Melkein kun liikkuisi itse

Olin eilen illalla mieheni, appeni ja poikani kanssa MYPA:n pelissä. Tosin mieheni ja appeni osuivat johonkin sellaiseen katsomoon, ettemme poikani kanssa löytäneet heitä, kun tulimme peliin eri reittejä. Ensimmäisen puoliajan istuimme KTP:n maalin takana, ja odotus palkittiin. MYPA:n ensimmäinen maali oli todellinen esimerkki siitä, miten kannattaa pelata loppuun.

Kesken kaiken peli-ilon ja -nautinnon kolme kaverusta vieraskatsomosta nykäisivät savuavat valosoihdut palamaan. Vastemielinen vaaratilanne oli valmis.  Ikävästä välikohtauksesta huolimatta peliä oli muilta osin mukava seurata. Toisen puoliajan seisoimme nk asiantuntijakatsomossa, siellä reunalla, jossa kaikki "kylänmiehet" tietävät parhaiten, miten pelataan.

Kaiken kaikkiaan MYPA:n peli oli kehittynyt (mitä minä pelistä mitään ymmärrän) huomattavasti alkukaudesta. Poikani on erinomaista peliseuraa, hän ystävällisesti selittää minulle, vaikka en ehdi kysyäkään, jos tipahdan pelin tiimellyksestä.

Hyvää peliä kun katsoo, tunnelma on melkein kun pelaisi itse. Vain hiki ja hengityksen rahina puuttuvat.