Moni-ilmeinen sunnuntai

Tänään on vauhtia riittänyt, vaikka olenkin pyrkinyt pyhän viettoon. Keräsin tyttäreni nimipäiviä varten aamuksi kesäkukkia ojanpientareilta. Kuljeskelin metsissä tutkien, josko meidän perheessä saataisiin kanttarellikastiketta. EI saada! Väärän metsän valitsin, eräät entiset paikat olivat ehtyneet. Pullotin louhisaaren juoman, jota en ole ennen tehnyt, mutta jota nyt kokeilin. Paistoin lettuja perheelle. Lähetin yhden lapsista interrail-matkalle tätinsä mukaan. Sokerina pohjalla, kävin rippijuhlissa naapurissa. Onhan Maijastiinan kasvukumppani, naapurin Mikko, tämän päivän rippijuhlasankari.

Niin, kun muutimme 1992 elokuussa kotiimme, odotin vauvaa. Meidän typy syntyi tammikuussa, naapurin vauva  muutama kuukausi myöhemmin, kesällä.  Monta yhteistä kivaa on muistoissa, olihan nämä tämän kesän rippilapset varsin idearikkaita pienenäkin.  Eräs mieleinen muisto minulle on jäänyt kuin kuvana keittiön ikkunaan. Tyttömme oli pyytänyt isiä ottamaan apupyörät pois monta kertaa. Me vanhemmat arvioimme, ettei hän vielä pärjää ilman apupyöriä. Kun sitten ruokaa laittaessani katsoin lasten perään keittiön ikkunasta, näin, miten tyttömme ajeli naapurin apupyörättömällä taitavasti ja vauhdikkaasti.  Arviomme oli siis väärä. Apupyörät joutivat varastoon, odottamaan pienempää siskoa.

Nyt samainen tyttö reilaa tätinsä kanssa Euroopassa. Hyvää matkaa siis!