Täytin keväällä neljäkymmentä. Se on hieno ikä. Edeltä jännitti kovasti. Odotin suurta mullistusta. Keväisenä toukokuun aamuna herätessäni perheeni neliääniseen ihanaan lauluun huomasin, ettei uusi vuosikymmen ollut tuonut ikävyyksiä mukanaan. Olenkin päättänyt nauttia tästä uudesta vuosikymmenestä täysin siemauksin.
Internetissä olen liikunut niin kauan kun se on ollut tässä Suomen maassa mahdollista. Tietokoneita tuli käytettyä jo hiukan nettiä ennenkin. Mm. pro gradu-tutkielmani olen kirjoittanut sellaisella suurella "myllyllä" ja tallentanut sen reikälevylle. Kuvia tai taulukoita ei voinut vielä silloin liittää, paitsi liimalla.
Tänään olen aloittanut uuden aikakauden: omien ajatuksien kuvaaminen kirjoittamalla yhteiseen nettimaailmaan on jotain sellaista, mitä en ole vielä tähän mennessä tehnyt. Uusien asioiden aloittaminen on kulttuurimuutos: tässä kohden askel voi olla pieni ihmiskunnalle, mutta suuri asia ihmiselle. Erilaiset toimintakulttuurien muutokset voivat olla sekä hyväksi että joskus myös pahaksi. Toivottavasti liittymiseni bloggaavien joukkoon tuo elämään hyviä asioita.
Matkustin kesän aluksi Italiaan, tarkemmin Sardinian saarelle Algheroon. Ruokakaupoissa liikkuessani olin lievästi pettynyt: ruokakulttuurin luvatussa maassa, kotiruuan kehdossa, äitien keittiöiden sydämessä, kauppojen hyllyt alkoivat pääsääntöisesti notkua valmistuotteita, puolivalmisteita ja pikaruokia. Toivottavasti italialaiset pitävät kiinni siitä arkikulttuuristaan, jossa perheessä tehdään ruokaa ja syödään yhdessä iltasella keskustellen toisten kanssa rauhassa ja pitkään.
En halua tyytyä tässä blogi-elämässä puolivalmisteisiin: tulen jatkossa pohtimaan yhteiskunnan ja yksilöiden arkea ja juhlaa. Näkemykseni ovat vapaasti kommentoitavissa. Toivon, että omia ajatuksia esiin tuodessani voisin olla herättämässä joitakin uusia ajatuksia tai edes kulkea lukijan rinnalla niin, että ajatuksestani voisi tunnistaa jotain omaa, yhteistä tuttua.
