Luin tässä kesäisen päivän iloksi vanhoja naistenlehtiä. Tai lukeminen on ehkäpä liian syvällinen sana sille selailulle, jota harrastin. Silmäilyni lomassa jäin miettimään näyttelijätär Miia Nuuttilan kommenttia omasta elämästään, jotain mitä hän oli oppinut. Miia Nuuttila on se näyttelijätär, joka nousi koko kansan tietoisuuteen  kotimaisen sarjan kautta. Sarjan nimi oli "Tahdon asia" ja siinä kotiäiti aloitti uuden elämän yrittäjänä. Vastanäyttelijänä oli  Eppu Salminen, joka toimi copywriterinä mainostoimistossa. Perhettäkin oli, lapsia, vauhtia elämään toi iso koira ja miehen äiti, joka vieraili perheessä usein. 

Miia Nuuttilaa oli tuon sarjan jälkeen haastateltu syväluottaavassa koko nuoren naisen persoonan, elämän ja taustan kuvaavassa lehtijutussa. Toimittaja oli kirjoittanut hänestä mielenkiintoisen henkilökuvan. Sisältöä oli paljon.

Nuuttila kertoi omasta opiskeluajasta turkkalaisen teatterimaailman jälkimainingeissa. Hän mainitsi, että sieltä ajoista asti hän on oppinut kuuntelemaan itseään. Jos mieli menee maahan ja masennuskausi iskee, silloin hänellä menee liian lujaa. Pitää tutkia itseään ja tarkkailla, onko töitä liikaa vai missä mättää. Hän kuvasi omaa elämäänsä niin, että jos alkaa alavire, pitää tapahtua jokin hidastus, jarrutus, sellainen muutos, että lepo on mahdollista. Silloin on ollut liikaa muutosta ja vauhtia.

Jäin kiinni tähän Nuuttilan viisauteen. Ehkäpä tämän on moni muu oppinut ja pitää sitä itsestään selvänä, mutta minuun se kolahti nyt. Toki voin oppia siitä omaan elämäänkin. Heti kun hymy hyytyy pidemmäksi aikaa, on parasta tutkiskella, meneekö Sarilla liian lujaa. Täyttyykö kalenteri liikaa tai onko muutoksia muuten aivan liian paljon ? - Otan tästä henkilökohtaisestikin oppia.

Erityisesti jäin kiinni tähän ajatukseen kuitenkin yhteiskunnallisesti. Vuonna 2004 oli Suomessa 1,8 miljoonaa mielenterveyden hoidon laitospäivää. Vastaavana vuonna avohoidon psykiatrisia käyntejä oli hiukan yli  1 130 000. Se on enemmän kuin ennen. Miten paljon alakuloa, masennusta ja pahoinvointia on vielä näiden hoitolukujen ulkopuolella ?

Yhteisön, sen pienen lähipiirin tai vaikkapa sitten kansakunnan, on herättävä katsomaan ympärilleen, miten yksilöt voivat siinä piirissä. Sanotaan, että yhteisö on juuri niin vahva, kun sen heikoin lenkki on. Vauhtimme on liian kova, muutoksia, jotka aiheuttavat turvattomuutta on paljon. Ympärillä tapahtuu sellaisia tekoja ja asioita, että on aika huomata: yhteiskuntamme ei voi eu-vauhdista, erittäin hyvästä talouskehityksestä ja menestyksestä huolimatta voi hyvin.

On hienoa, että Suomella menee hyvin, mutta on paljon hienompaa, jos suomalaisilla menee hyvin, he voivat hyvin ja kokevat elämänsä mielekkääksi ja onnelliseksi. Olen varma, että tässä on vielä tavoitetta, johon pyrkiä.