Ilmastokysymykset ovat vuosituhannen vaihteen (ja 90-luvun) räjäyttämä työsarka, jossa pelkkä keskustelu ei riitä. En väitä, etteikö ilmastoasioissa olisi tehty jo aikaisemminkin jotain, mutta tarkoitan ennemminkin sitä, että viimeistään nyt on jokaisen itseään arvostavan tutkijan tai politikon, toimittajan tai toisinajattelijan otettava jotenkin huomioon ilmastokysymykset. Puhuminen ja kirjoittaminen ilmastoasioista on, uskallan väittää, erityisen trendikästä, vaikka myös erityisen tärkeää.

Olen seurannut pienellä liekillä kannanottoja ja kirjoittelua. Kiinnostavaa on se, että europarlamentaarikko Korhola kirjoittaa mielellään ilmastoasioista. Ymmärrettävää, onhan hänellä tutkimustietotaitoa jo kotikulmalla siinä määrin, joten miksi ei kirjoittaisi. Ikävä kyllä, vaikka olen lukemisen ja kirjoittamisen opettaja ja vaikka olen lukenut pitkän kemia kiitettävästi, en aina "ymmärrä", mitä Korhola tarinoi. Toki ymmärrän, että hän on uppoutunut ja tehnyt valtavan pohjatyön ja sitten onkin melkoisen mukavaa kirjoittaa ja kommentoida sellaisella liturgialla, jota tavallinen kansa ei ymmärrä.

Olen ilokseni havainnut, että Suomessa Ilmatieteenlaitoksella on uudet tuulet menossa. Ilmastomuutoksista puhutaan ja kirjoitetaan kansantajuisesti, sillä kielellä ja niillä termein, jotka koskettavat meidän arkeamme, ovat tuttuja, tuovat ilmastoasiat arkeemme. On tärkeää, että asioista puhutaan oikeilla nimillä niin, että tulee myös ymmärretyksi. Mielestäni on erityisen hedelmällistä kertoa ja tiedottaa, mistä on kysymys yksilön kannalta. Se puhuttelee meitä kaikkia, eikä vie keskustelua johonkin kaukaiseen paikkaan, joka ei kuulu meille eikä ole meitä varten. - Toki sielläkin pitää keskustella, suurvaltojen  ja ns. kolmansien maiden ilmastolobbaaminen on tärkeää työtä. Ilmakehäämme tulee suojella siltä osin, mitä siitä on jäljellä, terveenä.

Ilmatieteenlaitoksen kohtuullisen uusi viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura puhuu maailmanlaajuisista asioista kotoisasti kansankielellä. Sitä me tarvitsemme. Tieteellisen tiedon, tutkimustiedon ja toisaalta vaikeiden kemiallisten kaavoin tutkitsemista sille arkeamme koskettavalle tasolle, joka tuo meidän ymmärrettäväksi ihan tavalliset jutut, sen, miten minun valintani vaikuttavat ilmastoasioissa.

Molempia sektoreita tarvitaan: tarvitaan vahvoja, sitkeitä lobbaajia, päättäjiä, jotka tekevät työtä paremman tulevaisuuden puolesta ja tarvitaan niitä kansankielentulkkeja, jotka johdattavat suomalaiset ilmastokysymysten äärelle puoli vahingossa arkikielellä.

Me tarvitsemme happiannoksemme. On hyvä saada myös riittävästi tietoa siitä, miten yksilötasolla voi olla suojelemassa ilmakehää, tekemässä omia pikku valintoja siitä, miten kasvihuoneilmiö ei ainakaan lisäänny minun valintojen takia. Sanotaanhan, että pienistä puroista, pienistä puroista...