Automatkailu Viroon on nykyisin helppoa. Olin kolme päivää reissussa mieheni, pienemmän tyttäreni ja meidän isomman koiran kanssa. Reissussa teemoiksi nousi koiranäyttelyt, yleinen turismi ja ystävien tapaaminen.

Nopeat alukset vievät kaiken päivää paljon matkailijoita yli kohti Viroa. Palvelu on sujuvaa, Tallinnankin satama-alue hyvin selkeä ja kaikkein parasta, ylitys on melko nopea. Autoilu Virossa on samanlaista kun autoilu Suomessa. Noudattamalla liikennesääntöjä selviää hyvin pitkälle.

Tartto oli meidän tukikohtamme. Tuo hieno yliopistokaupunki osoittautui erinomaiseksi matkailukohteeksi. Tarttossa tapasimme pitkästä aikaa ystäväämme. On mielenkiintoista vaihtaa kuulumisia, miten nyt menee, vuonna 2006. Olen tuntenut tämän kaupungin lakimiehen (joka on nainen) 1980-luvun lopusta ja päässyt näin seuraamaan sekä yksilön tasolta että toisaalta pienin tunnelmapaloin myös kuntasektorin taholta Viron kehitystä kaikki nämä vuodet.

Erityisen kiinnostava paikka oli noin 65 kilometriä kaakkoon Tarttosta oleva Räpina, jossa oli ensimmäinen koiranäyttely. Räpinassa oli ystävälliset ihmiset, paljon neuvostoaikaista rakennuskantaa ja erityisesti hyvin järjestetyt  näyttelyt. Tutustuimme myös paikalliseen kirkkoon. Sen aidan ulkopuolella räpinalaiset lähetysaktiivit pitivät arpajaisia. Meistä koiranäyttelykävijöistä jokunen taisi eksyä sinnekin. Tyttäreni arpaonni oli loistava.  Kirkossa koin lämmintä sisaruutta oppaan kanssa, vaikka yhteistä kieltä ei ollut.

Tartto vinoine taloineen, edullisine partureineen, eurooppalaisine pitkine kävelykatuineen täynnä toistaan viihtyisämpiä katukahviloita viehättää kaikkia aisteja. Korkealta linnanmäeltä näki pitkälle ja mikä parasta, matkaystävämme koira ulkoili keskellä kaupunkia helposti. Puistoja on keskustassa paljon. Ne ovat hyvässä kunnossa, kauniita, muttei liian laitettuja.

Tapasin retkelläni Tarton veroviraston johtavan lakimiehen myös. Hän kertoi surullisena siitä suuntauksesta, joka on villinnyt tartolaiset nuoret: kaikki haluavat maan pääkaupunkiin. Oma yliopisto ei ole tällä hetkellä arvossaan ja asuminen kotikaupungissa on vanhanaikaista. Heräsin ajattelemaan, onko meidän helsingistymiskehitys samaa muoti-ilmiötä. Yritin hakea muistini sopukoista historian eri aikakausilta samanlaisia kaupungistumisen ja nousukauden ilmiöitä. Tullessamme Tallinnaan kotimatkalla ei mieleeni tullut muuta kuin Hansa-aika. Pitää kaivaa tarkemmat historian kirjat esille ja tutkia, mitä opittavaa sen ajan ilmapiiristä on ja miten aikakausi kääntyi toiseen.

Rakveressä olin toista kertaa. Kaupunki on oma lukunsa, miellyttävä kaupunki, jota me suomalaiset emme tunne. Rakveressä on hyviä koiraharrastusystäviä, joten sinne on mukava mennä. Vietimme piknik-tyyppistä doggien erikoisnäyttelyä vanhojen tammien katveessa kaupungin laidalla. Virossa koiraharrastus ei ole lehahtanut vielä samaan loistoon määrällisesti, mitä Suomessa.

Tallinnan Narvan -välinen maantie, jossa on myös pitkä pätkä moottoritietä, oli nyt kunnossa. Viime kesän remointista ei näkynyt enää merkkejä. Lasnamäen palvelukeskukset tulevat ensimmäisenä vastaan, kun moottoritieltä tullaan Tallinnaan. Sikupilli-kauppakeskuksessa ja siinä toisessa, jonka nimeä en nyt muista, on suomalaisittain paljon mahdollisuuksia ja osteltavaakin, jos on shoppailureissuun lähtenyt.

Viron puoleinen lomanautiskelu päätettiin iltakävelyyn vanhassa kaupungissa. Ison koiran kanssa oli helppoa ja turvallista kulkea kaikki linnan muurin kupeessa olevat puistotkin. Lämpimänä sunnuntai-iltana moni keski-ikää hiukan paremmalla puolella oleva päivälevon ottaja heräsi nopeasti nurmi- tai penkkipediltään, kun vasikan kokoinen Alma-koira käveli ohi: Almamme taisi huomaamattaan selvittää monen pään. Alkoholi näkyi olevan ongelma myös naapurissa, sen saattoi huomata, kun meni vähän katveeseen pääväyliltä.

Meillä oli tuomisina hyvä mieli, hauskoja ja mieleenpainuvia kokemuksia, lämpimiä tunteita ystävien tapaamisesta ja vielä koiramaailman suurta herkkua, serti. Matka täytti paljon niitä odotuksia, joita olimme asettaneet matkallemme. Kotimatkalla Viron valiokoiramme Alma oli kyllä kaikkein väsynein, se ei jaksanut paljon korvaansa lotkauttaa, vaikka koti-Suomi sai meidän muut huokaamaan iloisina hyvin onnistuneesta reissusta.

Ps. Tällä matkalla ei vielä edelliseen kirjoitukseen viitaten ensi vuoden verohelpotuksia sijoiteltu :)