Ihanaa, sadepäivä. Tänä kesänä sadetta ei ole tarvinut inhota, kylmää ei ole tarvinut väistellä ulkomaille eikä aika ole käynyt pitkäksi rantakelien puutteessa. Pihamaa on likimain niin kuiva, että ruohokin taipuu kuin paperi, rapisten. Ruskea on pihalla vihreän lisäksi suosikkiväri. Pihammehan on muotitietoinen, ruskeaa näytti olevan eräässä naistenlehdessä sisustukset tänään aukeavilla asuntomessuillakin. Odotin tätä sadetta.

En periaatteessa halua kastella ruohikkoa tai kasvimaata juurikaan vesijohtovedellä. Sadevettä keräilen kyllä säästöön ja kastelen sillä niin paljon kuin vettä on vaan käytössä. Vesijohtovesi on niin hienoa ja arvokasta, etten näe tarpeelliseksi valuttaa sitä maahan. Kukkia kastelen kyllä pienistä kastelukannuista tarkasti kohdentaen.

Meillä Suomessa on erittäin hyvät vesijohtovedet. Tässä suomalainen tarkkuus ja periaatteellisuus on meille tavallisille asukkaille erinomainen asia. Vesi on juotavaa ja pestävää missä päin tahansa verkoistoituneilla alueilla. Saa purskutella, saa nielaista ja voi pestä miten haluaa.

Näin ei ole joka paikassa. Tänä kesänä olen saanut matkustaa parikin kertaa. Italiassa vesijohtovesi oli merivedestä muunnettua. Suoranaisesti kiellettiin juomasta. Tyttäreni oli ruokakaupassa ihmeissään, kun paikalliset sardinialaiset keräsivät koko kauppakärrillisen VETTÄ. Venäjällä kielto oli sama. Vologdan veden alkuperä jäi minulle epäselväksi. Monilla matkoilla juomavesi maksaa saman verran tai jopa enemmän kuin virvokkeet, itse teen vertailua colan ja vesien välillä matkoillani.

Suomalaiset nauttivat puhtaista vesistä, monella tapaa. On erityisen tärkeää, että varjelemme tätä arvokasta ja hienoa omaisuuttamme, pinta- ja pohjavesiämme, sekä ylläpidämme sitä hienoa osaamista, joka vesialan osaajilla on. On se taito pitää verkot, pelit ja vehkeet hyvässä käyttökunnossa: ei se vesi itsestään sieltä hanasta tule.