Lastensuojelun keinoista kaikkein julkisuusherkin on huostaanotto. Huostaanottojen määrä lisääntyy vuosi vuodelta Suomessa. Toisaalta lastensuojelulla on paljon muitakin, voisiko sanoa, pehmeämpiä keinoja, joiden oikea-aikainen ja rohkea ajoittaminen voisi tuoda paljon hyvää. Kun asioihin tartutaan riittävän aikaisin, ei tarvitse mennä loppuun asti, hamaan huostaanottoon.

Mielestäni lastensuojelusta puhutaan tällä hetkellä aivan liian vähän. Suomessa asuvien lasten suojelun tarve lisääntyy erilaisissa perheissä ja ns. yhteiskuntaluokissa. Lastensuojelu on  mielestäni henkisen elämän sijoitustoimintaa: pienet ihmiset ovat vasta elämänsä alussa. Se, miten me satsaamme heihin, tai sitten jätämme sijoittamatta, tulee korkoineen takaisin myöhemmin.

Luontoa seurallessamme me ihmiset teemme johtopäätöksemme eläimistä sen mukaan, miten ne huolehtivat poikasistaan. Samoin ihmisten elämässä meidän sivistyksemme taso, sydäntemme lämpö ja tunnemaailmamme herkkyys tulee mitattua siinä, miten me hoidamme yhdessä ja yhteistoimin ne lapset, joiden omien vanhempien voimavarat eivät juuri nyt riitä vanhemmuuteen.

Itse näkisin, että henkilöstön voimavarojen vahvistaminen avopalveluiden piirissä lapsiperheiden kanssa työskenneltäessä on tärkeää. Ennakoiva työ maksaa itsensä aivan varmasti takaisin, vaikka tätä  väitettä on niin vaikea mitata lukuina. Lastenneuvolapalvelut, päivähoito, oppilashuolto, nuorisotyö, tukihenkilö - ja perhetoiminta sekä erilaiset lomatoimintaratkaisut ovat työaloja, joita ei saa supistaa, päin vastoin. Nämä tarvitsevat sekä henkisen että taloudellisen myötätuulen.

Jälkikasvumme turvallinen hyvä on tulevaisuuden visiointia parhaimmillaan. Mielestäni lasten ja nuorten hyvinvointi tulisi olla kaikkien yhteinen etu. Asioiden todellisen tilan tutkiminen ja siitä keskusteleminen tulisi olla jokaisen itseään arvostavan päättäjän ja päätöksentekokoneiston sydämen asia.