Olemme perinteisesti tottuneet liittämään luovuuden taiteen tekemiseen. Pensseli tanassa heiluvaa taidemaalaria pidetään luovana, vaikka katsojat eivät edes aina ymmärrä, mitä ihmeellisestä taulussa on. Ainoa katsojan silmään osuva erikoisuus voi olla hintalappu: se kertoo teoksen olevan kallis, luovuuden hinta on kova.

Maanantaisessa Hesarissa professori Kari Uusikylä ottaa kantaa talouselämän luovuuden tarpeisiin. Hän epäilee, että suomalainen yrityselämä ei tarjoa riittävästi tilaa luovuudelle. Voimakas paine tehdä jotain luovaa, nitistää luovuutta. Toisaalta luovuus vaatii luottamusta. Luovuus vaatii intohimoa, sen tavoite ei ole sinänsä palkkio, vaan motivaation herättää sisäinen palo.

Uusikylän mielestä palkkaa tai asemaa ei suoranaisesti saa sekoittaa luovuuteen. Hienon luovan ratkaisun jälkeen palkkio saattaa olla varsin lamaannuttava tekijä luovuudelle. Talouselämässä on siis nyt IN keskustella luovuudesta ja sen vaikutuksista. Kaukoidän haaste pakottaa länsimaisen bisneksen tekijät pohtimaan innovaatioidensa syvyyttä ja toimivuutta. Luovuudesta haetaan ratkaisua kasvuun.

Luovuuden tutkijat ovat Uusikylän mukaan melko yhtä mieltä luovuuden neljästä osa-alueesta: luovasta persoonasta, prosessista, produktiosta ja luovuutta tukevasta tai edistävästä ympäristöstä. Näitä osasia hän siis löytää talouselämän rakenteista.

Miten nuo neljä osa-aluetta voitaisiin vielä vallan kammareihin, kunnan- ja kaupunkien saleihin ja eduskuntaan ? Luovuuden toteutumiseksi Uusikylä herätteli intohimoa, sisäistä paloa. Tarvitaan siis luova persoona, luova päättäjä. Tämän päättäjän pitää kokea sisäistä motivaatiota, syttyä niille asioille, joista on päättämässä. Yhteisön olisi tarjottava luovuutta tukeva ympäristö. Miten tämä on mahdollista silloin kun kaikki päättäjät ikään kuin kilpailevat keskenään vaalien välillä asemasta, maineesta ja kunniasta ? Uusikylän lausuntoja lukiessa saa sen mielikuvan, että kilpailu työpaikalla vääristää luovuuden mahdollisuuksia.  Politiikassa ei siis luovuus majaile ihanteellisissa oloissa.

Kunnissa ja seutukunnissa tarvitaan samaa luovuuden soveltamista kuin Uusikylän esiin tuomat talouselämän sovellutukset ovat: tarvitaan luovuutta tukeva ympäristö ja olosuhteet, luovia persoonia, hyvä, etenevä prosessi ja oikeastaan näky produktiosta, johon heittäytyminen tuottaa hyvää tulosta. Kunnalliselämän pelastusrengas voi olla ennakkoluuloton, rohkea heittäytyminen luottamuksen varaan. Luottamus selviämisestä ja siitä, että meille käy hyvin, tuottaa ilmapiirin, jossa on mahdollisuus toimia, prosessoida, elämää ylläpitävään suuntaan.

Taloudenpito on ajanut kunnat tiukoille. Yhteisen hyvän ylläpito tarvisee sellaisia prosesseja, joilla rakennetaan myös ihan uusia toimivia ratkaisuja. Pelkkä tekohengitys ei riitä. Mielestäni olisi erittäin kiinnostavaa ja uskon, että myös hedelmällistä, heittäytyä rohkeasti  miellyttävässä ilmapiirissä virittelemään ne visiot, joilla erilaisia taloudellisia haasteita voitaisiin ratkaista. Pelkästään työmenetelmien tuulettaminen tuonee uusia sävyjä eri produktioihin. Käytännössä se voisi tarkoittaa sitä, että valtuustoseminaarit muuttaisivat muotoaan: reppu selkään ja vaikkapa erimaahan marssimaan. Kuntaliitosasioissa teerenpeliä pitävät kunnat samaan erämaahan. Vähän enemmän kahvia ja makkaraa mukaan. Iltauinnin jälkeen nuotiolla monet päättäjät olisivat varmasti ihan toisella tavalla vireessä kun kauluspaita kireällä suurissa saleissa.