Suomalaisista neljä viidestä nauttii ostoksilla olosta. Näin kerrotaan Ylen kotimaan uutisissa. Suomalaiset ovat jopa erityisen innokkaita shoppailijoita vertailtaessa heitä eurooppalaisiin kanssashoppaajiin.

Olin eilen shoppailemassa. Kuulun silti tuohon yhteen viidesosaan, joka ei nauti shoppailusta. Perheessämme on ainakin pari kasvavaa naisenalkua, jotka nykyisin näyttävät nauttivan shoppailusta. Meidän viiden hengen perheessä taitaa kyllä kaupoissa kiertely hävitä 2-3.

Eilen shoppailussa minulla oli selkeä rooli: ensin seison sovituskopin ulkopuolella pitkät tovit toimettomana. Välillä minun piti hakea oikeaa kokoa tai vähän toista vaihtoehtoa. Seisonta jatkui. Siinä sitä sitten jököttää tyhmännäköisenä keskellä suurta kauppaa, vieraassa kaupungissa, vieraiden ihmisten keskellä. Lopulta sain tärkeän roolin, maksajan tehtävä on hetken kunnioitettu tehtävä. Kotimatkalla kassissa keikkui kouluhousut ja syksyinen pusero. Ihan asiaa siis, minunkin näkökulmasta.

Joskus on  pakko mennä kauppaan omien tarpeitteinsa kanssa. Nautin suunnattomasti siitä, että minulla on tiedossa luotettavia kauppoja ja myyjiä, joille voin jo ovelta huikata, mitä tällä kertaa tarvitsen, ja  ammattitaitoinen myyjä osaa valita jo lähemmäs kävellessäni oikean tuotteen. Erityisesti vaateostoilla mielestäni myyjän ja minun yhteinen kokemus ja luottamus on erityisen tärkeää. Miten kaipaankaan kouvolalaista naistenvaateliikettä, todellista muotipaikkaa, jossa myyjätär jo vaatteiden teeman, arki, juhla, opetustyö, kokousvaate, kuulleessaan alkoi esitellä juuri minulle sopivia kokonaisuuksia.

Shoppiluista en nauti. Nautin sen sijaan myyjän ammattitaidosta, osaamisesta alallaan ja hienoista sosiaalisista taidoista. Välillä on nautinto katsoa ammattilaista työssään. Sellaisiin liikkeisiin tulee palauttua uudelleen, jossa osaaminen on taidetta ja asiakas saa vastakaikua tarpeilleen, on siis  vanhan tavan mukaan vielä oikeassa.