Meidän kotona on ollut vieraita. Nuori koiraharrastajatyttö ja kaksi pientä havannalaista valkoista karvapalleroa, samanlaista siis kun meidän pikku Lilla. Kolme koiraa mennä töhöttää pitkin poikin sinne tänne ja nuoria tyttöjä pitkine jalkoineen ja hiuksineen sujahtelee siellä täällä. Ihanaa, kaikki nukkuivat hyvin. (Lue: minäkin nukuin hyvin.)

Samaan aikaan uutisoinnissa Helsinki on kiinnostuksen kohteena. Asem-huippukokous kiinnostaa laajemmaltikin. Myös mielenosoittajat ovat sen huomanneet. Presidentti Halonen lauantaiseurassa kiinnitti huomiota siihen, miten mielenosoittajat hakevat oikean paikan. Kertoi osaavansa tämän itsekin, onhan vanha mielenosoittaja. Periaatteessa hän tukee mielenosoituksia.

Mielestäni vapaassa maassa pitää olla oikeus kertoa mielipiteensä ja osoittaa mieltäkin. Eilisistä uutiskuvista sain kuitenkin sellaisen kuvan, etten ollut kovin mieltynyt tuohon tapaan osoittaa mieltä. Mellakointi, naamiointi, aseistus tai tuhotyövälineet eivät kuulu kuitenkaan mielestäni vapaan ilmaisun piiriin. Yhdessä elämäisen säännöstössä eräs arvostetuimmista asioista, suoraan kymmenen kärjessä listalta, on se, ettei toista vahingoiteta. Älä tapa. Älä edes ajattele sen suuntaista, toisen vahingoittamista. Vahingoittaa voi myös henkisesti: uhkaaminen on myös sitä.

Itse olen valinnut toisen vaikuttamisen tien. Päättämään lähteminen on yksi tapa vaikuttaa. Se on yhteisen sopimuksen mukaisen lainsäädännön pohjalta tapahtuva asiainhoitotapa. Mielestäni on hyvä, että välillä joutuu mittauksen kohteeksi, onko omat ajatukset niitä, mitä toisetkin haluavat nähdä ja kuulla arjessaan. Äänestäminen on oma mielenilmaushetki: siinä pääsee vaikuttamaan omalla osuudellaan siihen, miten tätä yhteistä jaetaan ja hoidetaan.

Suomessa on totuttu maltilliseen mielenosoitukseen. Ehkäpä massiiviset mellakkapoliisien ja mielenosoittajien yhteentörmäykset saavat meidät suomalaisetkin pohtimaan, miten oma arkemme hoidetaan, maltillisesti.