Kansanedustaja Bjärne Kallis kirjoitti omassa nettipäiväkirjassaan tässä päivänä jonakin siitä, miten ruotsalainen kirjailija Jan Guillou oli ruotsalaisessa sanomalehdessä arvioinnut nettipäiväkirjan kirjoittajia. Guillou oli todennut, ettei päivittäin kirjoittava henkilö voi olla varteenotettava päättäjä, koska ehtii kirjoittaa nettiin.

Hoh hoijaa. Osui ja upposi. Lätkähti päin näköä. Osui vyön alle. Miten vaan, mutta hänhän arvoi siis meikäläistäkin aivan täysillä lukematta tai tuntematta. Kirjoitan toki joka päivä, kun olen kotona tai koneella ja on pienikin ajatuksen tynkä. Lukijat arvioivat sen, onko jutuissa päätä tai häntää, ei ruotsalainen kirjailija yleisellä tasolla jossakin kaukana täältä.

Kirjailija Jan Guillou ei ehkä ole ajatellut asiaa samasta näkökulmasta kun minä. Mielestäni on oikein ja tarpeellista jakaa ajatuksia, mielipiteitä ja tuntoja, koska näin on mahdollista tutustua henkilön ajatuksiin.  Tässä tapauksessa henkilö olen minä. Minun päivittäiseen ajatteluun voi siis edelleen tutustua täälläkin. Uhmaan Jania ja kirjoitan edelleen.

Muuten sen jälkeen kun aloin kirjoittaa tätä, en olen paljon katsonut telkkaria ja herään aikaisin. Kotityöt hoituvat iltapäivästä, nekin, mitä ennen tein aamulla. Aika tähän taitaa tulla sieltä, näin ajattelen. Lenkille, töihin, lasten juttuihin, kokouksiin ja sen sellaiseen ehdin edelleen.

Olen varma, että nettipäiväkirjoilla on oma paikkansa tekemässä läpinäkyvyyttä poliittisten ehdokkaiden välillä. Läpinäkyvyys lienee ihan hyvä juttu. Sitä paitsi, tulen kyllä pitämään puoleni siinä, etten kirjoita mitään sellaista, jota en halua jakaa täällä kanssanne, hyvät lukijani, joten omaksi tiedokseni jäävät niin sydänsurut kuin vatsanpurutkin.

Jatkan valitsemallani tiellä, samoilla nelikymppisen kristillisdemokraattisen vaimon, äidin, kuntapäättäjän, eduskuntavaaliehdokkaan ja erityisopettajan jutuilla, takuuvarmasti, niin kauan kun virta masiinassa hyrisee ja ajatus virtaa suoraan sormenpäihin, nettipäiväkirjamaiseen tapaan.