Mitä teit viisi vuotta sitten ? Missä olit  ja kenen kanssa ? Näinhän on tapana pohtia usein silloin, kun jotain erikoista on tapahtunut.

Viisi vuotta sitten länsimainen turvallisuuden tunne sai kylkeensä niin syvän haavan, ettei arpi varmasti koskaan lopeta kiristelemästä. Terrorismi sai ihan uudet kasvot ja astui uudelle mantereelle.

Meillä oli juuri silloin kaksi virolaista urheilijanuorta viikon asumassa. Lähes aikuisen ikäiset miehenmittaiset pojat muuttuivat yksien uutisten aikana pikku pojiksi: pelko valtasi heidät. Yhdessä pohdittiin suomeksi, englanniksi ja viroksi, ettei meillä ole Suomessa nyt hätää ja he saavat olla meidän kodissa rauhassa. Heidän lapsuutensa kokemukset kaupunkiin vyöryvine tankkeineen saivat pelon pintaan eri tavoin kuin meidän.

Pelko jäi. Länsimaissa ei tuon päivän jälkeen ole ollut niin kuin ennen. Uudenlainen tapa varautua erilaisiin mahdollisuuksiin, ikäviin sellaisiin, on jatkuvasti otettava huomioon. Terrorismia vastaan on taisteltava. Ihminen ei saa olla ihmiselle susi.