Teen nyt  julkisen ja henkilökohtaisen tunnustuksen. Tästä tunnustuksesta ei varmastikaan tulla repimään yhtään TV-uutista eikä lööppiä. Silti kirjoitan tässä siitä.

En tule selittelemään mieheni lausuntoja nyt enkä vastaisuudessa.

Mieheni tekemisiä ei ole tarvinut koskaan selitellä. Se on varsin mukava tilanne se. Olen entistä hurmaantuneempi tuohon ihanaan mieheen, jonka tekemisiä ei tarvitse jännittää. Hän on takanani rakentavasti ja kannustavasti, ystävällisesti ja aikaa-antavasti.

Vaikka olemme tehneet samaa työtä koko työhistoriamme, olemme tunteneet rajamme. Tukea ja kannustusta tulee, mutta toistemme työhön emme sekaannu. Apua olen aina saanut. Monet ovat ne hänen keräämät pihlajan oksat, jotka hän on aamulenkillä hakenut minun kuvistunnille. Kyllähän me olemme joskus materiaaleja vaihtaneet. Hauska vuosi oli sekin, kun molemmat olimme ekaluokalla. Minun ideat jäivät paitsioon, olihan hänellä kaksi taitavaa naiskolleegaa omassa yhteisössään.

On tärkeää, että jokaisella on omaa elämää. Parisuhteessakin molemmilla pitää olla omat ajatukset ja mielipiteet. On kuitenkin varsin tärkeää pohtia, missä ja milloin lataa omia ajatuksiaan ja mielipiteitään. Aika on olla hiljaa ja aika on puhua. Puolison työasiat ja -toverit lienee sitä, mistä on parasta pitää suuta suikemmalla kaikilla tasoilla, myös taide- ja ministeripiireissä.