Keskustan vaalilupaus tälle hallituskaudelle oli ruokakassin arvolisäveron alentaminen. Hieno lupaus, joka olisi koskettanut kaikkia ihmisiä, sillä ruoka on perustarve. Kepulle kävi kuin uuden vuoden lupauksen tekijöille usein. Seuraavana hetkenä hieno lupaus oli rikottu. Ruokakassi maksaa edelleen samat alvit, keskustalaisesta pääministeristä huolimatta. Ikävä kyllä.
Sunnuntaina uutisoitiin Vanhasen lupailleen Tallinnan laivalla keskustalaisissa juhlakarkeloissa 100 miljoonan euron verran perintöverouudistusta ensi vaalikaudelle. Käytännössä siis alarajaa nostettaisiin. Kannatettava ajatus, onhan Kristillisdemokraatit pitkään puhuneet perintöveroasioista. Vanhasen juttu kuitenkin haiskahtaa, jos en nyt normaaleille Tallinnan laivan hajuille, niin tyhjälle vaalilupaukselle.
Perustelen. Mielestäni tyhjiä vaaliheittoja ei saa tehdä, jos ei ole esittää, miten sama vaje katetaan. Vanhaselta ei ainakaan Tallinnan laivalta kantautunut kiinnostuneen kansalaisen korviin sitä viisautta. Äänestäjää kiinnostaa se, miten lupaus täytetään, mistä 100 miljoonaa otetaan pois, kun se jää valtion kassaan kopsahtamasta. Tyhjästä kun on paha nyhjästä, paitsi improvisaatioteatterissa. Valtakunnan politiikka ei ole improa. Se on totista totta.
On hienoa, että poliittista keskustaa kiinnostaa samat ihmisen arkeen ja elämään liittyvät asiat. Katetta kuitenkin pitää lupauksille olla. Olen varma, että sen keskustalaiset äänestäjät ovat viime vuosina oppineet.
