Ketään ei saa lyödä!

Koulussa, siis työssäni, joskus joku lapsi innostuu käyttämään väkivaltaa asioiden suoraviivaiseen selvittämiseen. Minulla on pikkuoppilaiden kanssa yksiviivainen tapa selvittää asioita. Kuuntelen, mitä on tapahtunut, ohjaan sopimaan ja sitten nuhtelen. Se on perusopetuslain antama kasvatuskeino opettajalle. Se on myös erittäin toimiva väline. Nuhteluuni kuuluu johonkin kohtaa sanat: Sinä et saa lyödä ketään. Sinua ei saa kukaan lyödä. Tule heti sanomaan aikuiselle, jos sinua lyödään. Jos tuntuu, että tekisi mieli lyödä, tule pyytämään apua. Selvitetään tilanne muuten.

Olen melko herkkä väkivallalle. En siedä sitä. Minusta lapsen on oikeus tulla työmaalle niin, ettei tarvitse pelätä tullakseen väkivallan uhriksi. Henkinen tai fyysinen koskemattomuus on koulussa, lapsen työpaikalla, tärkeä hyvinvoinnin ja työrauhan ehto.

Sama tilanne kuuluu mielestäni kotiin. Lapsen kanssa eläminen, tässä tapauksessa kolmen lapsen kanssa, onnistuu väkivallattomasti. Mielestäni se on hyvän kasvun ja tapapainoisen kypsymisen perusedellytys.

Aikakaudet ovat erilaisia. Meistä nykyaikuisista on moni saanut piiskansa, tukkapöllynsä ja sen sellaiset. Laki on monessa asiassa muuttunut. Ihan ennen vanhaan esimerkiksi on poltettu viinaa, ajettu sen vaikutuksen alaisena ja ajettu ilman nopeusrajoituksia. Paljon uusia lakeja on kirjoitettu, tiedon, ymmärryksen tai muuten arkikäytäntöjen, tutkimuksen ja ajattelutapojen muutosten jälkeen. Ennen lapsuuden väkivallattomuuden lainsuojaa monet perheet kasvattivat lapsensa ilman ruumiillista kuritusta, toiset taas kasvoivat ihan tavalliseen aikuisuuteen piiskaripsautuksen kautta. Niin tai näin, nykytiedon ja ihmiskäsityksen mukaan lapsen kurittaminen ei ole oikein ja siitä on Suomen lakikin laadittu.

Lasta ei saa lyödä, eikä tarvitse! Kasvatuksessa on paljon, paljon muita keinoja.