Kuten kirjoitusajasta huomaa, olen lomalla. Osaan nukkua pitkään - omaksi yllätykseksikin - vaikka tiedänkin, että lomaa on vain viikko. Tänäänkin heräsin valostumiseen ja riemu oli vähintäänkin kaksinkertainen, kun huomasin, että lunta oli tupruttanut niin, että ainakin esteettinen silmä nauttii. Hiihtopuolta ei tämä lumi vielä auta.
Joulujuhlakausi jatkuu, sytytin kodin portaalla kynttilän heti aamulla lehdenhakureissulla. Olen siis vapaalla ja juhlatuulella, vaikka totuudessa täytyy kyllä sanoa, että jo heti eilen heräsin arkeen. Tämä toinen työni, vaalityö, herätti heti aamulla ja kyllä sitä riitti koko päiväksi iltaan asti. Asioiden, aikataulujen ja sen sellaisten sopimista, järjestämisestä ja zoomailua. Tosin siinä samalla ehdin niin lenkille, kauppaan ja vielä joulukirjani kimppuun. Westön uusin kirja "Missä kuljimme kerran" vei minua kuin pässiä narussa. Lukuhetkiin tuli syvyyttä varsinkin, kun mieheni luki yhtä aikaa Mirja Turusen "Veripellot" -nimistä teosta ja näin pääsimme keskustelemaan kahdesta näkökulmasta 1918 tapahtumista, historian ja kaunokirjallisuuden.
************************************************
Loma-ajoissa on se hyvä puoli, että kirjoihin uskaltaa tarttua. Minulla on sellainen vika, myönnän sen avoimesti, että hyvä kirja vie minua niin kauan kuin lukemista riittää. Siksi työaikana, arkiviikolla, ei voi tarttua kunnon tarinoihin, koska muuten en jaksaisi tehdä työtä. Onhan se kokeiltu, joskus, miten kirja on vietellyt minut aina kolmeen asti.
Harmillista, mutta se ei käy! Niin ei jaksa hoitaa arkipuuhiaan, vaikka olisi kuinka kiinnostavia luettavia. Saamani toinen joulukirja, ajantasalla oleva kuntalaki selityksineen ei liene niin vetävä kirja, että unien puolesta tarvitsee pelätä. Sen sijaan pieni pykälien tutkailu sopivin väliajoin tekee kyllä terää.
************************************************
Joulumme kirjallisuusteema on mieheni ja minun lukemisissa vienyt meidän keskustelemaan niin omien sukujen taustoihin kuin yleisesti seutukuntamme ihmisten ymmärtämiseen. Ilahduttavaa minusta oli se sukupolvien perinne, joka paljastui, kun tutkin joululahjojani ja huomasin siellä ensi vuoden päivän tunnussanan. Tuo pieni viininpunainen kirja jatkaa sitä perinnettä, jota jo isoäitini vaali. Muistan Toini-mamman yöpöydältä tuon pienen kirjan. Joskus sitä salaa lainattiin jopa kauppaleikkiin. Minulla on ensi vuodeksi se yöpöydälläni, odottamassa arkisia päiviä.
