Eilen illalla ajankohtaisohjelmassa kerrottiin virtuaalimatkailusta. Moskovassa on matkatoimisto, joka järjestää matkoja, joille ei oikeasti tarvitse matkustaa. Näin  matkustellessaan voi nostaa statustaan ystävien tai työkavereitten piirissä.  Valematka voi suuntautua vaikkapa Etelä-Amerikkaan tai Japaniin. Matkailijasta otetaan kuvat, joita käsitellään. Moskovalaisen katukahvilan kuvat muuttuvat äkkiä oikeaan infraan. Matkamuistojakin saa mukaansa samoin kuin pitävän matkatarinan.

Koko paketti maksaa noin viisisataa euroa. Valematkan ajan voi sitten touhuta jotain ihan muuta ja alibi on valmis. Toisaalta uudessa työpaikassa  voi nostattaa omaa asemaansa kertoilemalla erikoisista, merkittävistä matkoistaan, vaikka oikeasti olisi omassa kodissaan pipo tiukalla, ikkuna metsään päin.

Olen äimistynyt tästä yritysideasta. On perin omituista, miten kaikenlainen hömppä voi elättääkin vielä. Valematkailuyritys toimi toki suuressa naapurissa eikä suomalainen yritystuki tai lainsäädäntö hipaisekaan sitä. Siitä huolimatta pohdiskelen tässä itsekseni lauantaipäivän ratoksi sitä, miten meillä tämä toimisi.

Itse pidän niin paljon matkustamisesta, uusista paikoista, kokemuksista ja kulttuurikokemuksista, etten suostuisi pelkkään virtuaalimatkailuun. Kyllä oikea matkailu voittaa aina bluffatun matkailun. Tosin voi olla, etten ymmärrä, sillä en tarvitse vääriä mielikuvia itsestäni, enkä alibiakaan.  Sen sijaan mustellessani viime matkaa, alkaa matkalaukku vaatehuoneessa kutsua, ihan hiljaa vielä, mutta...

Pikku hiljaa jalka vippaa, saas nähdä, minne. Oikeasti.