Eilen virittäydyin painin maailmaan. Tänään katson  torstai-iltaan. Silloin Kouvolan Susien miesten salibandyjoukkue ottaa mittaa Sbandyistä, lahtelaisesta II divarin kärkijoukkueesta. Pelissä on panoksia myös Susilla. Sudet ovat neljä pinnaa jäljessä kärkeä, Sbandyä. Kolmantena olevaan joukkueeseen on pisteen etumatka. Kaksi sarjan parasta pääsee karsintoihin, matkalle jopa I divariin. Kevätkierros on puolivälissä.

Olen osallistunut salibandyn pelaamiseen usean vuoden ajan. Minulla on tärkeä tehtävä. Pesen peliasuja oikeaan aikaan. Paidat ovat mustia ja punaisia, sukat ja shortsit valkoisia. On oltava tarkkana, jottei värit mene sekaisin. Myös tossujen hankintaan saan osallistua kauden alussa. Poikani pelaa sekä torstaina tulessa olevassa miesten joukkueessa että B-junnujen joukkueessa. Pallo on hallussa, tältäkin osin.

Kouvolan Susiin olen sotkeentunut jo 1987. Silloin osallistuin kesätyössäni srk:n nuorisotyössä Susien jalkapalloleirille. Leirillä oli Susien puolesta vetäjänä nuori opettaja, jalkapallon monitoimimies Panu Palm. Loppu onkin legendaa, jota kerrotaan romantiikan iltanuotioilla.

Syytä on siis jatkaa hyvää yhteistyötä Kouvolan Susien kanssa. Torstai-iltana olen mukana muutenkin kuin pyykkikoneella. Ottelu pelataan Kouvolassa ja olen Mansikka-ahon hallissa otteluemäntänä. Tervetuloa peliin, tällä kertaa pääsymaksua ei kerätä.