Jäin miettimään käydessäni Helsingissä, miksi me keskustelemme sähkön säästämisestä ja sen käyttämisestä niin vähän. Kierisin tyttäreni Maijastiinan kanssa iltahämärässä Kiesmaa, taidemuseota keskellä kaupunkia. Ikkunoita on joka suuntaan, ja joka ikkunasta näkyy huikeat mainosvalot, jouluvalot ja valot vaan.

Olen ilonpilaaja, tylsä, ikävä, vanhanaikainen ja tiukkapipo. Mielestäni osan näistä kylläkin bisnesmaailman maksamista valoista voisi sammuttaa, surutta. Valoja tarvitaan turvallisuuteen, siihen, että näemme ja on valoisaa ja selkeää kulkea. Kaupunkimme ovat niin kirkkaasti valaistuja, että varmaankin tomaattikin kasvaisi, jos sen ymmärtäisi viedä kasvamaan. Näissä ilmasto-oloissa se kohta taitaa kasvaa muutenkin milloin vaan, missä vaan.

Alan olla vanha, koska muistelen usein lapsuuttani tai nuoruuttani, oi niitä aikoja. Hih. Lapsena sitä jäi mieleen valistavat tietoiskut telkkarista. Muistatteko näitä, mene munalla töihin ja kuorilla takaisin ja sen sellaiset. Olisi ihan hyvä palauttaa mieleen tuo meininki, vaikka sitten retro-hengessä ja alkaa vaikuttaa energiansäästöön puhtaan valistuksen kautta.

Aikakautemme henki on se, ettei ketään saa neuvoa eikä syyllistää, ei puuttua toisen asioihin. Mielestäni yhteiskunnan sähkötalouden nimissä voisi aivan hyvin pyrkiä vaikuttamaan siihen esteettiseen sähkönkäyttöön, joka kuluttaa sähkövarojamme parhaaseen talviaikaan, tavallisena talvena siis parhaaseen lämmitysaikaan.

On ihanaa, että on kaunista. Kyllä minäkin koristan ympäristöäni sähköisin talvivaloin, kynttilöin ja valonauhoin. Silti kannattaa keskustella siitä, miten paljon, miksi ja missä.  Kaikkia valoja ei voi sammuttaa, mutta sopiva hämärä saattaisi virkistää.