Vaaliraha alkaa puhuttaa. Yleisradion Kymenlaakson radio oli kysellyt tulevien vaalien kampanjoihin liittyviä vaalirahoja istuvilta kansanedustajilta. Jos Kymen vaalipiirin alueella joku käyttää todella 60 000 euroa vaalien kampanjakuluihin, voin heti heittää pyyhkeen kehään ja todeta, etten kyllä kampanjarahalla ainakaan tule eduskuntaan pääsemään. Onneksi sinne ei pelkästään rahalla mennä.

Monesti kyllä saan kuulla, kun kerron, että maksan kampanjan pääosin itse ja budjetti on pieni, että voi voi, rahaa pitää olla, että eduskunnan ovet aukeavat.  Mielestäni on raskasta äänestäjien aliarvioimista ajatella, että pelkästään raha ratkaisee. Toisaalta on kummallista, jos se, miten vakavissaan edustaja on kansan asialla tulee todistaa ostamalla, kuulostaa sekin pahalta.

Eduskuntavaali on ensimmäinen vaali, jossa käytän vaalikampanjaan rahaa. Kuntavaaleissa en ole rahaa tarvinut henkilökohtaiseen markkinointiin. Olen siis kovin amatööri maksetussa kampanjoinnissa. Koska en ole missityyppinen enkä entinen urheilija, enkä edes "kola-Olli", tuo Iltasanomien kolatestin ihmemies Mikkelistä, minun on tuotava itsestäni tietoa mainnonnankin kautta seutukuntalaisille. Onhan äänestäjän tiedettävä, mitä on tarjolla.

Omassa vaalirahan käytössäni on ainakin yksi periaate: mitään ei osteta eikä edes mainostilaa varata, jos ei tilillä ole sopivaa määrää "hilloa", joka kattaa tulevan kulun. Vaaleissakaan ei ole mahdollisuus holtittomaan taloudenhoitoon, eihän muutenkaan rahaa voi kylvää kuin rukiin siementä.

Kampanjoinnissa on mielestäni myös selkesti viestin paikka äänestäjille. Jos rahaa kylvetään vastuuttomasti ja kaikki näyttää yltiömäisen hienolta, voi miettiä, miten kummassa sama mainostava ehdokas voi olla vastuullinen budjetinhoitaja sellaisille yhteisille rahoille, joita ei ole kylvää  ja joiden jakamisessa tulee pohtia arvoja, joiden pohjalta turvallinen arki jatkuu tasapuolisesti kaikille.