Eilen aamulla levitin takkahuoneessa pyykkiä ja katsoin samalla aamutelkkarista Hesarin vaalibloggaaja Unto Hämäläisen ja Tallinnan yliopiston tutkijan haastattelua. Ikävä kyllä tämän miellyttävän tutkijan nimi ei jäänyt mieleen. Toimittajat tenttasivat näitä kahta herraa vaaliblogeista ja koko nettivaalikulttuurista. Teema kiinnosti minua, olenhan kesällä avannut oman blogini heti siinä vaihessa, kun pääsin alkukankeuksista niin teknisesti kuin muutenkin.  Olen osallistunut pari kertaa myös Hämäläisen blogin keskusteluun. Seuraan  itse puolestani muutamaa vaaliblogia, mielenkiinnosta, miten kampanjointi etenee toisissa vaalipiireissä ja nykyisillä kansanedustajilla.

Keskustelijat olivat sitä mieltä, että heti kun blogiin tulee, näkee, millainen ihminen on. HUH. Aikamoinen päätelmä. Toisaalta he olivat sitä mieltä, ettei poliittinen blogi ole kovin laadukas, jos se ei herätä keskustelua. ÄSH. Taas melkoinen yleistys. Kiinnostavin kommentti oli se, että blogi on vasta netti- ja vuorovaikutuspäätöksentekokulttuurin pintaa. Odotettavissa on monipuolisempaa netin käyttöä demokraattisen edustuksen käyttöön. Online- äänestyksiä erilaisista asioista toki on jo, mutta voisiko tekniikkaa käyttää todellakin asiallisesti asiainhoitoon.

En anna bloggaamiselämäni häiriintyä, vaikka blogistani näkisi millainen olen tai vaikkei blogini olisi poliittisesti arvokas, jos se ei herätä hurjasti keskustelua. Voin tässä avautua sen verran, ettei oma tavoite ole niinkään virittää vireitä keskusteluja, vaan ennemminkin avata mieltäni "paljaasti" aamuhämärissä tajunnanvirtaa puskien, jotta tarvittaessa lukija voi nähdä, vähän pitemmässäkin juoksussa, millainen olen ja miten ajattelen. Toki voisin kertoa itsekin sen, että olen sellainen tavallinen arki-ihminen, jolle elämä on selkeää ja  yksinkertaistettavissa helposti käsiteltäviksi esimerkeiksi. 

Olen valmis myös tietotekniikan tuomien uusien mahdollisuuksien kokeiluun. Se on kiinnostavaa erityisesti sitten, jos se avaa vaikuttamisen mahdollisuuksia uusille ihmisille. Niille, jotka eivät tähän asti ole jaksaneet tai halunneet vaikuttaa.

Minua on koko tämän vaille vuoden ajan, jonka olen tiennyt olevani mukana tässä kampanjoinnissa, vaivannut se, että päättäjät stereotypioidaan mediassa. Seuratkaapa! Naispäättäjä on entinen missi, järjestöihminen, ex-julkkis tai sitten muuten poliittinen noste puolueensa nuoriso-osastosta. Kaunis pitää olla ainakin, jos ei mikään edellinen kriteeri täyty.  Odotan, koska mediaennakointi rohkenisi nähdä muitakin ehdokkaita, uusia tyyppejä ja erilaisia vaihtoehtoja. ( Huhuu, täällä minä olen ja heilutan käsiäni ja hypin tasajalkaa, huomaatteko ?) Ymmärrän, että sen on vaikeaa, riski, mutta mielummin laadukasta vaalikohua kuin jatkuvaa susankurosmaista-mössöä, joka ylläpitää vaalivatsaväänteitä siinä määrin, ettei kohta ainakaan yhtään nukkuvaa saada hereille. Onhan pintahöpinä niin köykäistä, ettei se hurmaa, ei edes vahingossa.