Vaaleihin on aikaa tasan kuukausi. Huh. Jos miettii aikaa kuukauden taakse päin, se aika menee todella nopeasti. Joten tällä allakoinnilla voin uskoa, että vaalipäivä tulee todella nopeasti ja vaalipäivä kuluu äärettömän hitaasti. Vaalipäivät (olen ollut mukana kolmessa kuntavaalissa ennen tätä) menee kokemukseni mukaan todella hitaasti. Tulosohjelma alkaa ennen kahdeksaa ja viimeiset minuutit ennen ensimmäisiä tuloksia ovat kuin purkkaa hiuksissa, venyy ja venyy, muttei liikahda niin kuin toivoisin. Sellaisia ovat vaalipäivät, odotuksen kliimaksia.
Ennen vaaleja alkaa vaalitunnelma tarttua myös ihmisiin. Tänäänkin jopa kirkolla sain onnentoivotuksia ja kannustusta. Se tuntuu hienolta, vaikka toki kirkkoon en mene ensisijaisesti ehdokkaana, menen sinne ihan omana itsenäni, hakemaan voimaa ja virvoitusta jatkotohinaan arjessa kotona, koulussa ja kampanjassakin.
Ehdokkaana saan usein kaksi kysymystä, tänäänkin on ehditty jo kysyä. Olenko todella menossa eduskuntaan, jos pääsisin ? on se toinen kysymys. Toinen on se, miten perhe suhtautuu kampanjaan ja mahdolliseen läpimenoon ???
Vastaan nyt ja tässä: Olenko todella menossa eduskuntaan, jos pääsisin ? Totta kai olen. Kysyn vastakysymyksen: miksi asettuisin ehdokkaaksi, jos en olisi menossa eduskuntaan. Olen varma ja vakuuttunut siitä, että KD-ryhmässä on juuri Kymen vaalipiirin kokoinen kolo ja kaiken lisäksi se kolonen on sopiva minulle. Sekä pedagoginen osaaminen että nelikymppisen naisen elämänkokemus ovat kohdallaan KD:n työssä. Arkielämän tuntemus on vahva suositus. KD on Kymen vaalipiirissä tiukasti hakemassa takaisin neljä vuotta sitten menetettyä paikkaa. On hyvin poikkeuksellinen tilanne, ettei meillä ole istuvaa kansanedustajaa!
Miten perhe suhtautuu kampanjaan ja mahdolliseen läpimenoon ??? Hienosti suhtautuu. Tätä kysymystä mietin joskus, kysyttäisiinkö sitä, jos olisin mies. Nyt kysytään. Mieheni kanssa teemme saumatonta yhteistyötä. Ei tähän koko hommaan olisi voinut käydäkään, ellei lastemme tuki ja mieheni panos olisi ollut 110 prosenttisesti läsnä. On ymmärrettää, että perheeni asenteesta kysytään, sillä perheeni on harvoin näkyvästi vaalikentillä tai -tehtävissä mukana. Se ei kuitenkaan ole merkki siitä, etteivät he kannustaisi, päin vastoin. Parasta tukea on se, että mieheni jatkaa tuttua turvallista arkea kotona perheen parissa silloin, kun äiti on menossa. Meillä on aina ollut se periaate, että aikuinen on kotona, jos ei meistä jompi kumpi niin sitten joku läheinen muu turvallinen aikuinen.
Vaalityö on meidän perheessä koko perheen hommaa, vaikka siinä tehtävät ovatkin erilaisia jokaisella. Parhaimmillaan vaalityötä on sekin, että hoitaa koulunsa, kämppänsä ja pienet vastuutehtävät ajallaan ja asiallisesti. Se kannustaa äitiä jatkamaan!
