Olin eilen mieheni kanssa kirkossa. Kesken saarnan pääovelta alkoi kuulua kilinää ja kolinaa. Koska saarnassa oli käytetty havaintovälineistöä, odotin ja oletin, että havainnollistaminen jatkui. Näin tapahtuikin, tosin ei saarnaajan tarkoituksesta. Väliepisodi havainnollisti minulle kuitenkin sen, mistä poliittisessa keskustelussa on käyty viimeisen vuoden ajan keskustelua, mutta mitään ei ole tehty eikä saatu aikaiseksi.

Kirkkoon marssi roskasäkki kädessä, pullot kourassa kolme sälliä täydessä kännissä aamulla kello kymmenen kaksikymmentäviisi. Ei siinä mitään, jos heillä oikeasti on Kristus-nälkä, on parasta tulla kirkkoon uudelleenkin, selvin päin ja usein. Sen sijaan pilkallisesti, kimppakivaa  pitämään ei sovi kirkkoon mennä. Se on kuitenkin pyhä hiljentymisen ja Jumalan kohtaamisen paikka.

Alkoholipolitiikka on parasta nostaa  esille välittömästi. Asialla ei ole vara leikitellä. Yhteiskuntamme maksaa päivä päivältä yhä kalliimpaa laskua niistä viinalle menetetyistä ihmisistä, jotka eivät kykene hoitamaan arkea ja tasapainottelemaan vapauden ja vastuunsa välillä. On tärkeää pohtia alkoholin hintapolitiikkaa, mutta vielä tärkeämpää on pureutua myös siihen "miksi jeppe juo".  Ehkäisevä päihdetyö kun oikeasti alkaa jo kehdossa. Perheiden hyvinvointi, rakkaudellinen arki ja hyvä työn ja vapaan tasapainottelu luo edellytykset niin hyvälle aikuisuudelle, vanhemmuudelle kuin siitä seuraten myös lapsen ja nuoren terveelle kasvulle.

Muistan, miten opettaja Karppinen opetti lukioni terveystiedossa, että ihmisen terveys on paljon enemmän kuin pelkkä fyysinen kunnossaolo. Tästä on kysymys myös yhteiskunnan tasolla. Yhteiskuntamme on sairastunut viinasta. Olen varma, että voimme tehdä paljon asian eteen.

Haluan nähdä tulevaisuuden, jossa alkoholi ei ole isäntä, eikä renkikään, ennemminkin kyläseppä, joka joskus piipahtaa taloon, hoitaa tehtävänsä ja menee sitten taas. Ei viisastenkaan viinasta tarvitse elää, kyllä elämässä on paljon, paljon muutakin.