No niin, ensimmäinen poissaolo nimenhuudosta on sitten nähnyt päivänvalon. Toden totta, juna oli myöhässä. Jo  Helsingissä asemalla tiesin, etten edes verenmaku suussa ehdi nappia painamaan. Näin se vaan on. Kävin siis ilmoittautumassa myöhästyneenä, läsnäolevaksi. Olin varautunut mielestäni ihan kohtuudella kesäkelillä VR:n kuljetuksella tulemaan töihin. Huomenna on jännittävä tilanne, asioin aamulla vielä kotikaupungissani 7 jälkeen pankissa ja sitten taas junaan, jotta ehtisin töihin. Saa nähdä, onko huomenna juna ajoissa. Onneksi tässä on asuntoasiat järjestymässä vapusta alkaen, joten aamulähdöissä olen itse itseni vartijana, ei VR. Mutta huomenna on siis pendolino-liikenteellä uusi aamu ja uusi mahdollisuus.

Eilen pidin ensimmäisen puheeni suuren salin pöntöstä. Helsingin Sanomat kirjoitti siitä tänään sivulla 5 näin:

Aivan luontevaa ei vielä ollut myöskään kouvolalaisen Sari Palmin (kd) puhe "arkisista kohdennuksista" ja "Nato-tietouden jalkautumisesta kansan pariin".

Toimittaja Arto Asikainen osuu naulan kantaan. Vaikka sitä on ammatikseen puhellut siellä sun täällä, ei eduskunnan suuressa salissa puhuminen ensimmäisellä kerralla tuntunutkaan kovin luontevalta. Ensiksikin tunnelmaan oli vaikea päästä, koska yleisöä ei ollut. Ainoa ministeri, joka päivysti, oli ministeri Pekkarinen. Toki arvoisa puhemies oli valppaana mukana. Häneen sai kontaktia silmillä kesken puheenkin. En sitten osaa arvata, tarkoittaako toimittaja asioita vai esiintymistä, johon hänen näkemyksensä osuu. Itse mielestäni sain 7 minuuttiin tungettua monia asioita, joita tulen jatkossakin tuomaan esille.

Toinen näkökulma on se, että esiintyminen kansanedustajan arvokkaassa tehtävässä on kyllä jännittävää. Arvostan suuresti tätä kymiläistä mandaattia, jolla olen Helsingissä edustamassa Kymen vaalipiirin väkeä. Pidän siis kaikkia uusia tehtäviä  varsin juhlavina. Valmis en ole, mutta into voittaa monet luutuneet tavat.