Kävimme eilen Aliisan kanssa katsomassa isoveikkaa riparilla. Matias-poikani on isosena ja tekstaritilauksessa oli vaatetäydennyksiä ja herkkuja. Muovikassin sangat virttyneinä me veimme tilauksen mukaan. Katselen omaa nuorta poikaani kodin ulkopuolella ihaillen ja ihmetellen, mihin on menneet kaikki ne kasvunvuodet. Kotona elämä etenee hektisesti, hän menee ja tulee milloin koulu- milloin pelireppu selässä. Minä menen myös. Me kohtaamme. Se on arkeamme.
Sen sijaan leirillä hän ja minä olemme juuri siinä, tapaamassa toisiamme kuluneen viikon jälkeen. Katson häntä toisin silmin, näen edessäni upean nuoren miehenalun. En tiedä, olenko äitinä pystynyt olemaan SE äiti, jota hän kaipaa, tarvitsee ja olisi ansainnut. Olemme kuitenkin eläneet rinta rinnan ja kasvaneet yhdessä niin äidiksi kuin pojaksi.
************************
Perheemme isä ja toinen tytär tulevat koiranäyttelyreissusta. On siis lauanatai-ilta. Odotamme Aliisan kanssa isiä ja siskoa. Köllöttelemme raukeina takkahuoneen sohvalla. Lauantaipäivän pihatyöt kutisevat lihaksissa. Kyykkiminen tekee hyvää viikottaisen kokousistumisen jäljiltä. Rupattelemme.
Näin siis eilen illalla.
************************
Tämän arkeni arvo on kultaakin kalliimpi, varsinkin kun työviikot ovat täynnä menoa ja kalenterimeininkiä. Tästä haluan pitää kiinni, vaikkapa sitten kalenterimerkinnöin.
