Osuin viikonvaihteessa Lontoon lentokentälle päivänä, jolloin Iso Britanniassa koululaiset aloittivat lomansa. Edellisenä päivänä oli kovat sateet pitäneet huolta koko eteläisen Britannian liikenteen sekoittamisesta. Vielä uutena aamuna osa moottoriteistä oli suljettu.

Heathrowin lentokenttä vetää noin 60 miljoonaa matkustaa vuodessa. Silti viime lauantaina seisoimme yhdessä kaikkien matkustajien kanssa ykkösterminaalin edessä ulkona noin 2 ja puoli tuntia jonossa, jotta pääsimme ylipäätään sisälle kentälle. Jonotus oli hyvin organisoitu. Meille jaettiin sateenvarjoja, sadeviittoja ja ruokaa. Koko ajan tiedotettiin selkeällä englannilla, mitä tapahtuu ja kenen vuoro on mennä sisään. Paikalliset lennot peruuntuivat.  Niihin menossa olevat matkustajat lähtivät kotiin, jos olivat ylipäätään tulleet kentälle asti.

Sisällä ykkösterminaalissa alkoi uusi jonotus. Koska edellisenä päivänä myös 200 lentoa oli peruutettu, ihmisiä oli paljon liikkeellä. Vain British Airwaysin lennot pystyi tsekkaamaan automaateilla. Laukkujono veti hitaasti, reilut kaksi tuntia sitkeää seisomista kuitenkin palkittiin. Passintarkistus ja turvatarkastus sujui sukkelasti, tosin paljain jaloin en ole ennen mennyt läpi.

Lennot olivat myöhässä. Tulipahan juostua lähtöporttien perässä siinä määrin sukkelaa vauhtia, että voisi olla hyvä aloittaa juoksutreenit. Juoksulahjakkuus taitaa piillä joissain kuoreni alla. Loppu hyvin, kaikki mukavasti. Ehdin kuin ehdinkin oikeaan koneeseen ja Helsingin päässä kotoinen kenttä odotti. Samaan aikaan taisi olla laukkuja odottamassa toinenkin koneellinen lentomatkustajia. Helsingissä ei jonoteltu!

Tänään uutiset kertovat edelleen Iso Britannian tulvista. Vesi noussee korkeammalle kuin 60 vuoteen.  Heathrow on varmasti edelleen kovilla. Nykyiset haasteemme globalisaatio ja ilmastokysymykset ovat koko ajan käsillä noilla kulmin.