Asuntomessut päättyvät ensi sunnuntaina. Minulla on mahdollisuus mennä käymään huomenna messuilla. Lähden tänään liikenteeseen Kouvolan teknisen lautakunnan kanssa. Odotan asuntomessuilta erityisesti avausta keskusteluun siitä, miten upeat, hulppeat omakotitalot lämmitetään kestävästi seuraavat vuosikymmenet. Onhan varsin mielenkiintoista, miten asunnot koko ajan kasvavat ja toistaalta ilmastokysymykset ja lämmitysmahdollisuudet puhuttavat.
Myönnän avoimesti, että mieleni on tehnyt rakennuttaa talo. Tässä kohden on korostettava, ettei mieheni näytä kokevan samaa mielitekoa. Olen katsonut tontteja niin kotikaupungissani kuin lähikunnissakin. Silti olen pitänyt jalat kotipihan mulloksessa ja hokenut itselleni mantramaisesti, meidän piha, meidän koti - ne ovat parhaat paikat. Onneksi todellisia jäitä sujahtaa hattuun siinä vaiheessa, kun orastavakin suunnittelu vaatii sekä euroja että panostuksia ajallisesti. Myös ihan huolellinen viikkosiivous tässä kodissa auttaa asiaa. Pari päivää menee taas siinä ensirakkaudessa, tämä koti on paras koti!
Asuminen on hyvin iso osa onnea. Silti se ei ole kaikki. Osuin tänä kesänä erääseen erittäin noloon tilanteeseen. Pienessä ruokaravintolasalissa eräs pariskunta alkoi likapyykinpesun juuri siinä, päivällisen päätteeksi. Kukaan ei voinut olla kuulematta sitä, miten perhe lapsineen, yhteinen kallis asuntolaina ja näyttävä talo eivät olleet onnen salaisuudet. Asuminen oli kohdallaan, jokin muu ei.
On kiinnostavaa käydä unelmoimassa asuntomessuilla ja palata tänne meidän ikiomaan keskeneräiseen kotiin. Pihaa olen ajatellut laittaa, onhan ensi kesänä tytön rippijuhlat. Pesuhuoneremonttia olisi kiva tehdä, kunhan mieskin asiasta innostuu.
Unelmat ovat ilmassa. Pikku hiljaa kaikkea sattuu ja tapahtuu. Alkoihan viime kesänä takkaremonttikin melkein suoraan aamukahvipöydästä. Tulin silloin yllätetyksi. Siksi olenkin pitänyt itseäni ajan tasalla pesuhuoneiden viimeisimmissä trendeissä. Hih! Koskaan ei tiedä, miten meidän suihkuttomat remonttiviikot pesutiloissa alkavat.
