Miedon Juha, edustajakolleegani, oli tullut käväisemään Kymenlaaksossa. Osallistuimme Pakkasen Markun, toisen kolleegani, ja Antti Koiviston, anjalankoskelaisen valtuutetun, kanssa melontakisaan Kymijoella eilen. Soutuharrastuksen ammattilaiset voittivat virtuoosimaisesti. Mypan edustusjoukkueen joukkue jättäytyi herrasmiesmäisesti kolmanneksi. Meidän poliitikkojen joukkue kiilasi toiseksi, kiitos toisen parin, Mieto - Pakkanen, loistavan melontatyön.

Antti Koivisto oli vahva kuin karhu. Meikäläinen ei ohjaajana kyennyt vastaamaan täysin nuoreen uhoon, käännös meni pitkäksi. Otan ohjaajana mokan piikkiini.  Ex-jalkapalloilijan vaimona ja nykyisen harrastepalloilijan äitinä sitä ollaan täällä kaikesta huolimatta aika jelleä. Harvoin on jalkapalloammattilaisia pesty urheilussa, hih.

Anjalankoskella on satsattu soutukeskukseen. Kouvolan ja Myllykosken välillä on hienot puitteet harrastaa vesiurheilua Kymijoella. Erilaisen harraste- ja kuntourheilun panostukset ovat merkittäviä sekä hyvinvoinnin henkisen puolen kun myös fyysisen terveyden kannalta. Yhteiskunnalliset panostukset urheilupaikkoihin ja -mahdollisuuksiin ovat ennakoivaa terveydenhoitoa, vaikka ei mitattavissa suoranaisesti.

Melonta on kesälaji parhaimmillaan. Melonnassa on sekä ekstriimiä että retkeilyn parhaita puolia, mahdollisuus mennä suoraan luontoon, todella ytimeen. Tältä kesältä perheen loma loppuu huomenna, joten melontaretket ovat pääosin ohi, mutta ensi kesäksi taidan ehdottaa melontasafaria. Innostuin tästä pikku kokeilusta taas.

*******************************

Tälle päivälle erityisesti vielä onnittelut kaikille niille lukijoille, joiden viiskymppiset ovat tänään! ONNEA! :)))