Välillä minua hämmästyttää, kummastuttaa kuin pientä kulkijaa. Eilen keskustelin kesäretkellä erään matkalaisen kanssa, joka on koko aikuisikänsä tehnyt hyväntekeväisyys- ja auttamistyötä heikompiosaisten parissa. Ei hän sitä itse tuo esiin, mutta tiedän. Hän tapaa myös paljon heitä, joilla ei ole kotia ollenkaan. Keskustelimme siitä, miten tässä maassa kodittomia kohdellaan. Onhan taas pakkaskausi hiljaa hiipuvan kesän jälkeen tulossa. Mihin päänsä kallistaa, jos on elämä siinä jamassa, ettei kodin ovi edes narahda.

Olin pienen punaisen minuutin riemua täynnä, kun hallitus perustettiin ja hallituksessa oli oikein asuntoministeri. Se minuutti oli lyhyt, kun tajusin, ettei asuntoministeriä taida kiinnostaa pätkän vertaa heikko-osaisten asuttaminen. Olenkin muuten sitä mieltä, että koko asuntoministerin nimi voisi olla Helsinki-ministeri, onhan sekä kannanotot että kirjoitettu hallitusohjelmaosuus kovin pääkaupunkikeskeinen.

Asunnottomuus on syksyn tullen erityisen ajankohtaista. Jäähän taas meidän ihmisten sisaria ja veljiä ulos kylmään ja pimeään.