Tänään lähden tyttöni Aliisan kanssa Kotkan saaristoon KD:n piirin retkelle. Tiedossa on hyvää seuraa, seikkailua ja lohikeittoa. Olen viikon sisällä jo toisen kerran merimatkalla Kotkasta johonkin merelle. Olen lumoutunut! Kotkassa on mahtavat maisemat. Tiedän sen edeltä, kävinhän torstaina illalla poikain ja tyttöin kanssa koulutusalan päättäjien kanssa Kaunissaaressa.

 Kaunissaaressa on museo.Kaunissaaressa on ravintola. Kaunissaaressa on noin kymmenen asukasta ympäri vuoden. Kaunissaaressa on todella kaunista. Enempää en osaa tässä kohden sanoa. Olen sanaton Kaunissaaren kauneudesta. Museolla oli ikämies, joskus jo 35 vuotta täyttänyt, opas. Hän on saaren entisen opettajan poika. Huippujutut! Hän kertoi, että ennen vanhaan Kaunissaareen käytiin hakemassa vaimo Suursaaresta. Saaren kulttuuri siis siirtyi nuorten naisten mukana myös tähän saareen.

Olen matkustanut maailmalla monessa paikassa. Tällä viikolla olen huomannut, että olen matkaillut aivan liian vähän suomalaisessa saaristossa ja meren läheisyydessä. Olen innoissani lähdössä tänään retkelle.

Suomalainen matkailumaisema on upea! Harmi, että matkailun edistämiskeskuksen määräraha on valtiovarainministerin esityksessä kärsinyt punakynästä. Matkailua tulisi tukea, "ei niistää".