Nyt olen havainnut tässä parlamenttaarisessa työssä ensimmäiset miinukset. Käymme keskustelua valtion 2008 budjetista. Ensin pidettiin ryhmäpuheet. Jokaiselle ryhmäpuheelle oli varattu 15 minuuttia. Sen jälkeen on aloitettu ministerikeskustelut, joiden yhteydessä edustajalla on mahdollisuus minuutin depatointiin. Sitten samalla rullaa toki välissä edustajien puheet. Edustaja saa puhua kerralla viisi minuuttia näkemyksistään budjetista.

Olen yhden pohdinnan käynyt puhumassa. Minulla vielä puhetta piisaa, mutta jonottaminen kiinnostavaa. Olen jonossa noin viideskymmenes. Vaikka tiedetään, että puheet kestävät á 5 min, on arvointi vaikeaa, koska jonosta tipahtaa pois kuin eno veneestä, jos ei ole juuri paikalla, kun oma vuoro kalahtaa. Jono elää siis koko ajan.

Käytännössä se tarkoittaa aika pitkälle "päivystämistä". Siitä miinus. Ehkäpä puhuminen tulisi jopa tehokkaammaksi, jos edustaja ehtisi puhua ikään kuin kerralla omat asiansa. Ymmärrän toki, on minulle kerrottu tausta, miksi puheen rajaamiseen on menty. Kiitos maratoonaripuhujien.

Nytkin saa kyllä puhua niin paljon kuin haluaa, joka kerta pöntöstä pois tullessa voi varata uutta puheaikaa. Se on sitä parlamentaarista "puhukaa toisillenne" -kulttuuria.