Flunssan poikanen on meinannut lannistaa minut. En anna periksi. Työssä on monenlaista vilskettä. Tänään ehkäpä kaksi mieleenpainuvinta oli siviilipalvelusliiton mielenosoitus ja kaksi Burmasta Suomeen muuttanutta henkilöä, jotka kertoivat käsityksiään tilanteesta toisessa kotimaassaan. Opin paljon. Kansanedustaja Pekka Haavisto oli järjestänyt kansalaisinfoon erittäin hyvän keskustelutilaisuuden.

*****************

Teemasta toiseen. Kyselytunnilla edustaja Filatov kysyi hallituksen vastuusta hoitajatilanteessa. Onhan työtaistelutoimet melko kovat, irtisanominen on järeä taistelukeino. Kuka hoitaa hätätyön? Kuka hoitaa sairaat?

Toinen tiukka teema on 141. Hallitus on näytönpaikan edessä, erityisesti ministeri Anttila. Sokerikeskustelu EU:ssa sujahti käsistä.  141 on jopa ruotsalaisten hampaissa.

Olen varsinaisella näköalapaikalla täällä arkipolitiikan keskiössä. Samaan aikaan kun fiilaillaan yksityisen ihmisen elämään vaikuttavia konkreettisia asioita, yksityiskohtia, suunnataan suuria linjoja, niitä, joiden varassa Suomi makaa seuraavat 3½ vuotta. Nyt eletään sitä sinivihreää arkea.