Meidän perheen esikoinen täytti 17. Kun poikani syntyi, olin nuori ja nätti. Aikaa on mennyt paljon, poika on isäänsä pidempi. Olen ylpeä äiti, en enää nuori enkä nättikään.

Minulla on ollut viime aikoina uusi tilanne äitinä. Olen usein poissa tiistaista perjantaihin. Soittelemme joskus,  tekstaillemme enemmän, mutta näemme harvoin tällä välillä. Tiedän, että äiti on aika ajoin liian vähän kotona.  Silloin kun olen kotona, äityilen niin paljon kun mahdollista. Tänä syntymäpäivänä leivoin poikani herkkua, homejuustosarvia. Poika oli pienenä hauska, mummolle mennessään toivoi herkuksi Aura-juustokolmion. Edelleen sarvet maistuvat.

Äidin elämän ihanuus on jotain sellaista, missä tilanne on sama kuin terveyden kanssa. Arvo kirkastuu erityisesti silloin, kun tilanne ei ole se tavallinen. Olen pitänyt äitinä oloa varmasti liian itsestään selvänä. Tuntuu erityisen rikkaalta ja arvokkaalta, kun saan olla näiden kolmen nuoren äiti, vauhdikkaasta arkielämästä huolimatta.

Arvostan myös tällä kokemuksella erityisesti niitä äitejä, jotka kasvattavat koko katraan kaukana työskennellen ja jopa yksin.