Nyt on se aika työviikosta ja perjantaipäivästä, jolloin ehdin ensimmäisen kerran tähän oman työhuoneeni pöydän ääreen istumaan. Vaihdan korkokengät villasukkiin, tartun postikasaan, luen postin tuomia lehtiä silmäillen ja puran rästissä olevia töitä.  Tänään en rohkene lähteä Kouvolaan kotiin ennen kuin työt on hoidettu. Minulla on tiukka "ukaasi" perheen nuorisolta, että viikonloppu on heidän aikaansa. Ymmärrettävää, olenhan kaksi viikkoa painanut kuin vinttikoira viirin perässä. Ainoana erona vinttikoiran linjakas muoto. 

Kaksi viikkoa on mennyt niin sanotusti sata lasissa. Monia poliittisen elämän jännittäviä hetkiä ja kokemusperäisesti upeita tapaamisia. Ehkä eräs hienoin uusi juttu myös liikenne- ja viestintävaliokunnassa aloittaminen. Olen varajäsen, mutta korva tarkkana seuraamassa asiantuntijain jakamaa tietoa.

Tämän päivän uutiselämässä osuin erään uutisen silmään, varsin erikoiseen tilanteeseen. Edustaja Haaviston (vihreät) kerrottiin uutisissa peruneen puolustusvaliokunnassa ilmoittamansa vastalause. Joitakin tunteja aikaisemmin oli tuo valiokuntakokous. Nyt luen STT:n uutisia ja huomaan, että näin on tapahtunut. Kun tiedetään, miten tärkeää politiikassa puolueelle on hallitustaival, maksaa yksittäiset henkilöt hallituspuolueista mitä ilmeisemmin varsin kovaa hintaa siitä, miten sydän sanoo ja mitä hallitussydän sanoo.