Otsikko on mukaelma suomalaisesta Monika Fagerholmin kirjan otsikosta, josta on tehty myös leffa. Kirjan nimi on siis "Ihanat naiset rannalla". Claes Olsson ohjasi vuonna 1998 elokuvan. Kirjalla tai elokuvalla ei ole muuten tänään kosketuspintaa arkeeni. Ainoastaan nimi kiehtoi.

Rakas ja ainoa veljeni on mainio mies. Hän huolehtii sisarestaan ajoittain muistuttamalla, ettei politiikassa tarvitse avata niin sanotusti vaatekomeroaan pärjätäkseen. Hän myös - olen siitä kiitollinen - kannustaa minua työssäni. Vaikka olen erityisen tietoinen siitä, ettei vaatekaappitaso ole poliittisen työn SE taso, jolla itse haluan operoida. Joskus kuitenkin on mukava kertoa omasta arjesta sellaista, joka kuvaa sitä, millainen minun tavallinen tai minun erikoisempi elämä on. Katson, että työni on  yhteistä omaisuutta ja edustajan tuntemus ei ole pahasta.

Olin eilen kansalaisinfoamassa toimittaja, KD viikkolehden toimitussihteeri Kristiina Kunnaksen kanssa. Puhuimme lapsista,  ihan vähän myös omistamme. Info-tilaisuus meni mukavasti. Kun tilaisuus oli ohi, tilan takaosista osui silmiini jotain ihanan tuttua. Mieheni oli tullut, yllätys, yllätys, minua Helsinkiin katsomaan.

Ensi kesänä meidän yhteinen avioliittomme saavuttanee 20 vuoden virstanpylvään. Tällä viikolla Kalevalan päivänä vietämme kihlapäiväämme. Avioliittoamme on tähän asti kannatellut muun muassa se, että pidämme kiinni perinteistä, tavoista ja niiden osalta toisen huomioimisesta.

Olen vakuuttunut, että näillä yhteisillä vuosilla avioliittoa virkistää myös tuollaiset mainiot yllätykset. Nahkatakkinen, farkkuhousuinen harmaasänkipartainen mies oli eilen silmissäni parasta, mitä voin kuvitella. Olo oli kuin kakskymppisellä kun helsinkiläisessä kahvilassa suupielet kaakaon kermavaahdossa istuin mieheni kanssa vaihtamassa kuulumisia.