Katsojalla kovimmille otti istumalihaksiin. Silti olen varma, että monessa paikassa istuessani noin 3 ja puoli tuntia paikallani, olisin ollut paljon enemmän puuduksissa. Nyt adrenaliini virtasi, lihakset vertyivät, sillä välillä oli pakko kurottautua pois paikaltaan ihan vaan kokeakseen syvemmin. Suomalaisten "pakko saada tavata" -tyyppieni listaan on  lisättävä nimi Kristian Smeds. Oli eilinen esitys niin kova juttu. Aikanaan kun osuin katsomaan Smedsin ohjauksen "Huutavan ääni" Kajaaniin, hän oli paikalla. Juttelinkin. Eilen en häntä Kansallisessa nähnyt. Ehkä minulla oli huono tuuri.

Oliko Kansallisteatterin Tuntemattomalla paljonkaan tekemistä Linnan Tuntemattoman kanssa, en käy edes pohtimaan. Osa fraseista oli sieltä. Henkilötkin lainassa. Smedsin 2000 -luvun Tuntemattoman tulkinta osuu ytimeen. Jos tuntui pahalta, jos ei ollut "ihanaa, leijonat, ihanaa", voi vaan katsoa ulos ja ympärilleen ja pohtia, miksi kummassa teatterin viestikielen pitää olla niin kipeän kovaa, että vasta sitten tuntuu.

Smedsin Tuntematon tuntui. Se oli upea. Se oli koskettava. Siinä oli koko nykyteatterin oppimäärä. Ei lapsille, ei veteraaneille. Sen sijaan niille, joilta on unohtunut, miten kovassa prässissä suomi-poika oli 1939 - 44. Syvä kokemus siitä, mikä oli niin todellista rintamalla, sodassa. Yhtä aikaa keskityt tappamaankin, olet nuori, olet kaikkein sukukypsimmässä iässä, olet kaukana kotoa, pimeässä metsässä jossain korvessa ja koneet lentävät yli. Vihollisen koneet!

Minä olen äiti! Äiti kohta armeijaikään tulevalle pojalle, äiti kahdelle tytölle. Sano sinä Kristian Smeds seuraavaksi se, mikä tässä elämässä tökkii, kun me rakennamme sellaista yhteiskuntaa, että vasta kun sinä ohjaat lavatekniikan ampumaan muutaman julkkiksen ja poliittisen päättäjän otsaan, meidän julkinen kärki herää. Minusta tulisi herätä jo hiukan ennemmin.

Teatteritekona Kansallisteatterin Tuntematon on vuosituhannen juttu. Harrastajat ja teatterinkokijat saavat varmasti paljon irti: Esitys ei kylmäksi jätä! Silti kannattaa jäädä kotiin, jos on tottunut menemään puolison vuoksi teatteriin tai pelästyy pelkkää peppua, paljaana. Tässä esityksessä on kaikki, kaikki se, mikä on varmasti ollut SITÄ TAVALLISTA ARKEA, sota-aikojen arkea jossain siellä syvällä rintamalinjojen katveessa. Siellä, missä kuitupuuta on mennyt pommitusten jaloissa hukkaan. Siellä, missä jokainen päivä, henkiin jääminen oli se 7 ja lisänumero.